Välillä mietin, että jos oltaisiin nyt Suomessa, pakkaisin Kevinin rattaisiin ja lähtisin kaupungille viettämään aikaa; katselemaan joulutunnelmaa tai muuten vain kävelylle. Olen nyt parina päivänä tehnyt saman täällä, tosin en ole nähnyt joulutunnelmaa, mutta ollaan tehty Kepsukan ja kameran kanssa kävelylenkkejä. Ihmiset toki tuijottaa ja ihmettelee varmaankin valkoista naista, joka työntelee rattaita näillä teillä, tässä vilskeessä. Minä päätin kuitenkin, että jos halutaan ulkoilla, se on vaan työnnyttävä pihalle ja oltava välittämättä katseista. Kevin saa erikoishuomiota tietysti, joten ehkä se on hieman pois minulta sitten? ;) 

Eilen työntelin Kevinin uneen ja menin jalkahoitoon tohon viereiseen salonkiin. Kevin nukkuikin lähes koko ajan siinä viereisellä hierontapöydällä. Se on vaan käytettävä se aika mikä päivässä on, jos haluaa omia juttujaan tehdä. Juha istuu tämän viikon koulutuksessa, jossa niillä on yhdeksän tuntisia päiviä. Mulla ei ole autoa (enkä ole ihan varma osaisinko moneenkaan paikkaan mennäkään, saati löytäisinkö takaisin), joten ollaan sitten joko kotona tai kaduilla pyörimässä. Rattaiden kanssa ei pääse moneenkaan paikkaan, koska aina on rappusia, eikä ole liuskoja tai hissejä. 

Ei olla tosiaan löydetty apulaista vieläkään, joten täällä pöly kyllä tekee pesiään. En fanita suuremmin kotitöitä muutenkaan, mutta en yksinkertaisesti ehdi harjaamaan ja moppaamaan joka huonetta joka päivä, kun Kevin vaatii seuraa yhtenään. Hän kyllä viihtyisi lastenohjelmia katsellen, mutta ei viittis montaa tuntia niitäkään pyörittää. 

Yksi iso kiitosaihe on kyllä Kevinin syöminen, jossa on tapahtunut valtava muutos! Poika oikeen juoksee syöttötuolilleen kun kuulee, että ruoka ois valmis. Välillä jopa vie äitiä keittiöön ja osoittaa jääkaappia. Sitten yrittää sanoa jotain, josta ei aina ole ihan varma mitä se on, mutta näyttää kyllä sormella kun oven avaa ;) Ja suu aukee, jopa puurolle! Yks ilta kun oltiin Soriloilla käymässä ja Sussu laitto pojalleen iltapuuroa, niin kevinhän alkoi kans haluta "puu" :ta :) Välillä syömiseen vaaditaan puuhapeteä tai vastaavaa, mutta jokatapauksessa suuri edistysaskel on otettu. Meitä Juhan kanssa hymyilyttää kun poika avaa suuta suuremmalle kuin koskaan :D Oispa aina ollut näin...

- Onni on pieniä asioita - 

Pojat meidän talon edustalla... 

Viime perjantaina vuokraisäntämme- ja emäntämme järjesti katollamme kattobileet, jonka kunniaksi meidän talon edustalle viritettiin ihanat valot. Sen illan oli jouluinen tunnelma :) Kunpa valot oisivat jääneet.

Näkymä parvekkeeltamme

Tukitavallinen kattoterassi oli muuttunut satumaaksi. 

Kaffetauko

Pieni poika, iso pyörä

                                                                

          

Käytiin slummikoululla ja Kevin oli tietenkin se suurin tähti taas. Melkonen lauma tyttöjä ympärillä jatkuvasti.

Roskakärry

Italialaisessa ravintolassa oli tunnelmaa Live-musiikin kera. 

Sekamelskaa

Läheinen järvi, jonka rannalla käveltiin.

Seuraa ei puutu