torstai 18. marraskuuta 2010

Viimeisiä viedään


Huhhuh, vuosi lähenee loppuaan ja samoin meidän työura täällä. Tunteet on sekavat kun tavallaan ei malttais millään lähteä, mutta toisaalta kun tässä on tätä lähtöprosessia jo tehnyt pidemmän aikaa, alkaa toisaalta olemaan melko valmis jo Suomen matkalle. Eihän siitä kylmyydestä tietenkään voi samalla tavalla nauttia kuin tästä ainaisesta lämmöstä, mutta raikasta se varmasti on ainakin. Tietenkään ei yhtään helpota sopeutumista jos ensi talvesta povataan kaikkien aikojen kylmintä?

Vuosi on kyllä mennyt nopeesti ja paljon uusia kokemuksia ja elämyksiä, tunteita ja tuiverruksia on koettu. Ei voi sanoa, että vuosi olisi ollut välttämättä helppo, mutta kasvattava ja antoisa kaikinpuolin. Ollaan tosi kiitollisia Taivaan Isälle että ollaan saatu olla näin terveitä! Samoin kuin kaikki tuhannet kilometrit jotka ollaan ajettu, on ollut siunattuja ja varjeltuja.

Ihanaa on tietysti nähdä jotain konkreettista tulostakin, jota vuoden täällä olo on tuottanut. Pitkän keskustelun ja painostamisen myötä saatiin vihdoin ramppi nuorisokeskukselle, joka helpottaa huomattavasti pyörätuolilla liikkuvien pääsyä keskukselle. Meillä kun on tätä nykyä aktiivisena yhteistyökumppanina viisi vammaisjärjestöä, on suorastaan kohteliasta turvata heidänkin omatoiminen pääsy keskuksen tiloihin. Sitten uutuutena avasimme keskukselle gift shopin, johon eppu on suunnitellut joitakin tuotteita, kuten laukkuja, koristetyynyjä, essuja ja patalappuja (turistien tarpeisiin), joita ompelija sitten ompelee afrikkalaisista kankaista. Se on alkanut lupaavasti ja sillä tuotolla tullaan tukemaan keskuksen toimintoja. Toivotaan, että se jatkuu myös meidän lähdön jälkeen.

Monia muitakin hyviä juttuja on virinnyt. Saatiin mm. Suomesta Abilis säätiöltä apuraha sokeiden ja kuurojen englannin opetukseen, joka on tarkoitus aloittaa heti kun siihen tarvittavat resurssit on saatu kuntoon.

Meillä on täällä ollut melkonen säpinäsyksy, kun meitä on siunattu niin monilla kävijöillä. Elokuun lopusta joulukuuhun, taisi olla vain syyskuu jolloin olimme kaksin. Ystävämme Johanna kävi lokakuun lopussa, ja samalla kun veimme hänet, toimme epun vanhemmat. He ovat täällä nyt marraskuun ja joulukuun alussa pakkaamme kodin pakettiin ja vastaanotamme juhan perhettä. Heidän kanssa pidetään sitten ainakin omasta mielestä ansaittu loma joulupyhineen Zanzibarilla. Siitä sitten suunta on alaspäin pakkasukon maahan.

Kelit on vaan lämmenneet eikä täällä sisälläkään päästä juuri kolmen kympin alapuolelle. Tuulettimet huutaa, mutta ei tunnu missään. Pilviset ja sateiset säät tuntuu siinä mielessä mukavilta, että silloin viilenee muutaman asteen.

Ainiin ja mitä Suomeen tulee, niin se on ollut yhtä sekamelskaa koko ajatus että minne sitä sitten täältä mennään ja mitä tekemään. Oli mielessä Tampere, Seinäjoki ja Jyväskyläkin, mutta mikään ei oikeen tuntunut kuitenkaan hyvältä... Mistään ei oikeen tullu sitä rauhaa, että tuo on meidän paikka. Sitte ehkä kaikista vaihtoehdoista viimisenä tuli Keuruu, joka kolahti melkeen heti. Meillä on tarkotus mennä lähetyskurssille sysyllä jos meidät sinne huolitaan ja juha tekis raamattuopintoja keväällä, niin se tuntu sitten jotenki loogiselta. Ja onhan siellä Soinisten pariskunta joka vaikutti asiaan aika paljon kans :)

Mutta nyt siis katotaan miten Jumala ovet avaa. Löytyykö sopiva kämppä, epulle kenties jotain töitä jne. Ainakin helpottaa se ajatus, että on joku kohde mielessä.