Alexin ekat synttärit

Tänään juhlittiin meidän ihanaa iloista Alexia. Koko viikon suunnittelin mielessäni juhlia. Mitä tarjoillaan, miten koristellaan kotia, millainen kakku? Meinasi olla vaikea keksiä jotain kakkua, jonka voisi toteuttaa täällä. Juustokakkua ajattelin ensin, mutta halusin kuitenkin tehdä vähän juhlavamman, joten valitsin tehdä täytekakun. Kovin montaa en ole elämässäni niitä tainnut tehdä, kun en meinannut millään keksiä mitä sinne väliin tulisi. Sitten sain hyvän suklaamousse -reseptin ja kinuskikissan blogista etsin kakkupohjan ohjeen. Äitini ihmetteli kesällä kun järkkäiltiin Kevinin synttäreitä ja minä etsiskelin reseptejä, että kuinka sitä alkaa kokeilemaan jotain uutta juhliin. Eikö olisi turvallisempaa mennä jollakin mitä on jo ehtinyt kokeilemaan ja hyväksi havaitsemaan? No, ei huvita tehdä koekakkua ihan vaan nähdäkseen onko se hyvä vai ei. Kuka senkin jaksais syödä. Ja jos ainekset on hyviä, tuskin kovin pahasti voi mennä pieleen. Täällä ei ihan kaikkia tarvikkeita ole tarjolla, joten se on mentävä niillä mitä löytyy. Toki se on aina riski, mutta oon todennut, että entuudestaan tutuillakin resepteillä osaan mokata, joten kait ne mahdollisuudet on yhtä suuret uudella? ;)

Tein osan leipomuksista jo edellisenä päivänä, kuten kakkupohjan ja täytteen. Mulla taitaa olla jokin taipumus soveltamiseen ja reseptien muutteluun ja niin tälläkin kertaa JOUDUIN turvautumaan siihen "taitoon". Kerma ei nimittäin ottanut vispaantuakseen. Ei edes toinen kerma, joka oli eri merkkiä. Meinasi jo hiki tulla kun mietin että mitäs tässä nyt. Kellokin oli jo melkeen puolen yön. Sitten keksin suomesta tuomani vaniljakastikepussit ja heitin lötkön, hieman vatkaantuneen kerman joukkoon vähän vaniljajauhetta ja kas - sehän paksuuntu, vähän liikaakin. Lisäsin siis kermaa. Se oli kuin kiisselin ohentamista, mutta toimi :) Lisäsin tuorejuuston ja suklaat ja avot - siinä oli hyvä täyte! Päälle tein toisen valkosuklaasta. Pohjan reseptillä olis pitänyt tulla kolme kerrosta sitä kakkupohjaa, mutta mä sain vaan kaks ja ei kyllä haitannut ollenkaan. Kakku oli vaan matalampi.

Tämmönen siitä sitten tuli. Makukin oli aikasta miellyttävä. (Huh.) 

Kakkua tarjoillaan sankarille, joka oli enemmän kiinnostunut maissistaan. Isoveli hoiti puhaltamisenki puolesta ;)

Mä kyllä nautin juhlien järjestämisestä silloin kun saa tehdä sitä tärkeille ihmisille ja laittaa luovuutta kehiin. Tällä kertaa kävi niin, että muutamista visioista kuoriutu aika pelkistetty koristelu, johon löysin materiaalit lähes kokonaan kotoa. Oli vähän Adidaksen mustaa paperipussia, ruskeita ja mintunvihreitä paperipusseja, sekä valkoista paperia, joista leikkelin kuvioita ja juutti naruja. Lisäks hommasin vaan ilmapalloja.  Vähän vaikea oli ripustaa mitään kun ei viitti naulaa/ruuvia ruuvata seinään koristeita varten. Muutenhan meillä ei paljon mitään vielä seinillä ole. 

Täällä on kiva kauppa, Party Hunters, josta saa kaikenlaista tavaraa eri teemajuhliin. Siellä saattais ihan innostua vaikka. Samaisessa paikassa saatiin kivoja ilmapalloja ja heliumia (tai vastaavaa) muutamiin palloihin, joiden kanssa olis tarkotus ottaa muutama kuva. Ehkä huomenna jo (enneku pallot laskeutuu maanpinnalle).

Koko aikuisjengi

Ja lapset

Shannon saa perinteistä suomalaista hierontaa ;)

Meiltä näkyy ihanasti auringonlasku. Tämä kämppä on ihana valoisuudestaan.

Tässä vielä meidän ihana pikku mussukka, niin rakas temmeltäjä <3 p="">

"Same same"

Ei meinaa mennä meillä ihan putkeen asiat. Ihan jo alkaa ihmetyttämään mikä juttu tämä nyt on kun kaikki menee vähemmän tai vähän enemmän pieleen. Kesäkuussa ennen suomilomalle lompsimista käytiin kiertämässä kaikki vähänkään kiinnostavan näköset huonekaluputiikit ja romutorit sillä ajatuksella, että jos löytyisi jotakin huonekaluja tähän melko tyhjänpuhuvaan kotiin. Sattumalta sitten pitkän kiertelyn tuloksena löydettiin tuolit, joihin ihastuttiin siltä seisomalta ja päätettiin pienen tinkimisen jälkeen, että noista tulee tuolit meidän ruokapöydän ympärille, jota ei siis sitäkään ollut (tai ole vieläkään, vaikka nyt ollaan jo lähellä). Tietenkään niitä ei ollut kuin kaksi niin ostettiin ne, kun sanottiin että tilaamalla saadaan lisää. Niissä piti kestää 45 päivää, joka ei ollut ongelma kun oltiin kuitenkin menossa suomeen välillä. Nyt sitten noin kolmen kuukauden päästä parin puhelun jälkeen mentiin katsomaan josko tuolit olisivat vihdoin tulleet, kun ruokapöytäkin on jo askeleen lähempänä. Olisihan se jo kiva päästä syömään ihan pöydän ääreen! Noh, siellähän ne oli varastossa koottuna ja kappas - ihan väärät! samantyyliset kyllä, mutta eri tuolit. Myyjä vaan tokas että "same same". Vietiin tuoli sitten sen alkuperäsen mallituolin viereen ja näytettiin, että ei nämä nyt kyllä ihan ole same same. Mutta tilanne on siis nyt se, että todennäköisesti niitä tuoleja ei enää saada lisää. Nyt pitäisi sitten päättää, että mikä on seuraava yritys.

Nämä tuolit on paitsi kivat istua, myös hyvät kiipeillä! 

Pari päivää aiemmin sain saman "same sam vastauksen, kun menin ostamaan teippiä. Mulla oli mukana teippirulla, joka oli päässyt loppumaan kesken tuunauksien. Kävin ensin parissa "kirjakaupassa" kysymässä ja kaikilla oli, muttei samaa. Viimein menin siihen kauppaan, josta olin kyseisen rullan ostanut ja siellä sain myös lähestulkoon samanlaisen teippirullan ja vastauksen "same same". Sanoin, että lähes samaa on, mutta kun tarvitsen sitä samaa. Saman levyistä nyt ainakin ja mielellään saman sävyistäkin.Vastaus oli aina vaan same same. Lähdin jo kaupasta, mutta kun jotakin edes sitten melkeen samanlaista piti saada, menin takaisin ja sanoin, että otan sen sittenkin, VAIKKA se ei ole samanlaista enkä pidä siitä, että valehdellaan kun molemmat näkee että kyseessä ei ole sama teippi! Sanokaa mielummin "no have"!! :) (Oon oppinut antamaan palautetta......haha)

Toinen sanonta on "tomorrow". Kaikki on aina huomenna.... Ei siis ihme, että asiat etenee hitaasti kun esim. asentajat, korjaajat, puusepät ja sähkömiehet tulee aina tomorrow. Nettikin saatiin kolmessa viikossa ;)

Yritän kyllä usein ajatella, että no kyllä ne asiat vielä järjestyy, mutta pikkusen meinaa usko Intialaiseen järjestykseen hiipua.

Mites siellä Suomessa asiat? 

Paluu Intiaan

Ei ollut ihan helpoimmasta päästä palata Mumbaihin ihanan kesäloman jälkeen. Suomen kesä ( heinäkuusta eteenpäin) helli lämmöllään ja luonnollaan. Sen jälkeen kun on asunut ulkomailla ja varsinkin näillä mailla missä me lähinnä ollaan asuttu, Suomen luonto ja monet muut asiat on tullut kovin paljon tärkeimmiksi ja arvostetuimmiksi. EHKÄ jopa osaisin nauttia nyt talvesta eri tavalla kun sitä en ole vähään aikaan nähnyt, tai no kaksi viimetalvea on tainnut jäädä väliin :)

Mutta niin, tämä paluu. Osa tiesikin ja pieni osa näkikin, että sain kasvohermohalvauksen eli bellin pareesin noin viikkoa ennen tänne lähtöä. Yksi sunnuntaiaamu aamupalaa syödessäni ihmettelin miks silmä ja suu tuntuivat niin omituisilta. Pyysin Juhaa kattomaan mun naamaa ja sanoi, että  mun silmä ei räpytä ollenkaa. Siitä tajusinkin heti että mikä taitaa olla kyseessä ja lähettiin päivystykseen. Googletin tietoja ja näytti siltä, että tollasesta toipuminen vie kuukausia. Oli se aika shokki. Tänne palaaminen oli muutenkin vähän hankalaa siinä kohtaa ja sitten tuo siihen päälle. Olin ekan viikon täysin sisällä, lukuunottamatta Kevinin päiväkotiin vientiä ja hakua. Ei huvittanut nähä ketään. Nämä inkkarit tosin on vähän erikoisia ja puheluita tuli heti kun Juha oli kirkossa kertonu mun tilanteesta ja kyselivät voiko tehä jotain, tulla käymään jne. Monet rukoilivat mun puolesta ja apua oli tarjolla, vaan mitäpä sille olisi voinut tehä. Silmälappu päässä olin ku mikäki merkkari ja hävetti aina avata ovea sen näkösenä. (Täällä tätä trafiikkia välillä on kun on yhtä sun toista korjaajaa ja asentajaa sun muuta.) Ulos menin ilman lappuja ja virityksiä. Silloin räpytin silmää kädellä.

Perusilmeestä ei pahemmin huomaa, joten parempi pitää naama peruslukemilla. Ja huivi päässä ja lappu silmässä...

Kaksi viikkoa meni, välillä tosi ahdistuneenakin kun varsinkin mun silmän kanssa oli tosi vaikeeta. Sitten toisena sunnuntaina uskaltauduin jo kirkkoonkin, kun ihmiset siellä kuitenki tiesi tästä niin ei tarvinnut alkaa selittelemään. Hymyilin normaalia vähemmän koska ei hymyä oikeen irronnut. Täytyi siis puhua mielummin vakavia. Seuraavana maanantaina oli kuin ihme olisi tapahtunut ja pikkuhiljaa siitä mun naama alkoi toipumaan ja vajaan neljän viikon päästä ei huomaa enää mitään!! Tämä on niin suuri kiitos Taivaan Isälle, että näin nopeasti toivuin! Yritin jo asennoitua, että kyllä tässä kuukausia menee jne. mutta ONNEKSI ei! :)

Kevin aloitti päiväkodin heti seuraavana maanantaina kun maahan tultiin ja nyt on siis kolmas viikko sielläkin ja edelleen itkee joka aamu. Tai no on se kahtena aamuna jäänyt sinne hyvin kun oon hetken ollut siinä sen kanssa. Mutta saa nähä kauanko tämä sopeutuminen sitten kestää. Sehän on siis montessori päiväkoti, jossa ei tavanomaisia leluja ole, vaan on pieniä aktiviteetteja joita lapsi saa tehä ja opetella eri asioita niiden kautta. Se on vaan kolmisen tuntia päivässä, joten ehtii kyllä sitten kotonakin leikkimään vielä ja kyllästymäänkin  ;)

Paljon olis juttuja joista vois höpötellä, mutta ei nyt kerralla liikaa. Saatiin tuo netti vihdoin (siis miten vaikeeta sekin oli!) niin jospa tästä lähdettäis uuteen nousuun! ;)

Kevinillä on vähän kovemmat unilelut käytössä ;)

Alex on parhaimmillaan just herättyään! Aina niin iloinen :)

Tunnelmia tyhjänpuhuvasta kodista. Edelleen odotellaan ruokapöytää ja osaa tuoleista. Prosessit voi olla pitkiä Intiassa. 

Joskus on kiva vaan tilata ruuat kotiin. 

Tätä kuvaa katsoessa alkaa niin väsyttämään! Onneks onkin jo nukkumaanmenoaika :)

Mukavaa viikonloppua sulle!