Viime viikonloppuna tehtiin siis ensimmäinen kunnon koko perheen matka Dhakan ulkopuolelle. Lähdettiin sellaiselle "ryhmämatkalle", jossa meitä oli yhteensä 14 + lapset. Laivassa olis ollut tilaa 20:lle henkilölle ja koitettiin saada mukaan mahd. paljon porukkaa, jotta hinta menisi alaspäin. Onnistuttiin siinä siis ihan hyvin. Meitä oli kolme perhettä, jotka oltiin tuttuja entuudestaan. Laivalla riehui viisi poikaa ja neljää heistä sai vahtia aika tarkkaan, kun laivalla oltiin. Oli mukava kun oli pojilla kaveria toisistaan, kun olivat niin saman ikäisiä. Alex nyt oli omassa ryhmässään, mutta kolme 2 -vuotiasta ja yksi 4 -vuotias.
Alunperin oli tarkoitus lentää Khulnaan, josta laiva lähti. Matkatoimistossa meidät yllätti reissun kokonaishinta ja päätettiin perua lennot ja ajaa sen sijaan edullisemmin. Vuokrattiin kuski, joka on työskennellyt Fidalle (tai sen porukalle) vuosikymmeniä ja hän tuli Faridpurista tänne Dhakaan ja ajoi noin 8 tunnin matkan Khulnaan. Matkaan lähdettiin torstaina puolen päivän aikaan ja illalla 8.30 oltiin perillä. Käytiin pikaisesti Fardipurin lastenkodissa, jossa Fidalla on edelleen jotain kummilapsitoimintaa ja koska minä en ollut nähnyt paikkaa ja se siinä sopivasti matkan varrella oli, niin pysähdyttiin siinä teelle. Vastaanotti oli melkoinen. Lastenkoti on nykyään tyttöjen asuttama sisäoppilaitos enemmänkin (pojilla oma) ja valtava tyttölauma ympäröi pojat. Kevin ujosteli hieman niin suurta tyttölaumaa ja Alex kierteli sylistä syliin.
Eka yö yövyttiin hotellissa ja aamulla seittämän pintaan riksat tuli hakemaan meidät veneelle. Seuraavat kaksi yötä yövyttiin laivassa, jossa meillä oli pieni kahden pedin hytti. Alex nukkui mun kanssa alapetillä, Juha ylhäällä ja Kevin patjalla lattialla. Kumpanakin yönä Kevin siirtyi mun ja Alexin seuraan ja siinä me pikku pedillä kolmestaan nukuttiin. Tokana yönä olin jo niin väsynytkin, että eipä pieni ahtaus paljoa unta haitannut. Ensimmäinen päivä vietettiin ainoastaan laivassa seilaten päämääräämme. Toisena päivänä heti aamulla 6.30 hypättiin pienempään veneeseen, jolla mentiin kapeita joenuomia pitkin. Opas ilmoitti, että nyt pitää kaikkien olla hiljaa, jotta voidaan nähdä kenties eläimiä. Viiden pojan kanssa se oli helpommin sanottu kuin tehty. Silloin kun lapsen pitää olla hiljaa, se todennäköisesti ei ole hiljaa. Kevinillä ainakin oli asiaa kokoajan ja oma keskittyminen meni lähinnä siihen että omat lapset pysyy jokseenkin hiljasina. Matkassa kun oli niitäkin joilla ei ollut lapsia, eikä olisi halunnut pilata heidän tunnelmaa. No, se oli vähän stressaavaa. Loppusuoralla opas veti keksipaketit jakoon ja mietin vaan, että olisi voinut vähän aikasemmin vetää tuon ässän hihasta niin olisi kenties lasten suut pysynyt paremmin supussa.
Sitten oli aamupala laivassa ja sen jälkeen mentiin metsään kävelylle ja rannalle uimaan. Uimaosuus oli lapsista varmaan se päivän paras. Tämän retken jälkeen oli lounas ja vähän lepoa ja käytiin vielä toisella patikalla ennen auringon laskua. Se päivä olikin aika rankka, vaikka mukava myös. Illalla kun lapset nukahti ja istuttiin iltaa aikuisten kesken, huomasin kuinka jalkoja pakotti ja väsytti. Kilometreissä retket ei olleet pitkiä, mutta se kymmenen kiloa ylimäärästä jotai kannoin edessä ja takana koko ajan mukana, teki hyvän lisän.
Viimisenä päivänä tehtiin vielä yksi kävelyretki metsään ja muuten seilattiinkin sitten takaisin päin. Me perheelliset jäätiin pois Monglassa, jotta ehdittiin kuka lentokoneeseen ja kuka tielle. Kotimatka meinasikin käydä jännäksi, kun käytiin tankkaamassa ja sen jälkeen moottorista alkoi kuulua omituista pärinää kun painoi kaasua. Ensimmäinen pelko oli, että nyt jäädään tielle. Kuskilla oli siellä Faridpurissa joku mekaanikko kaveri ja päätettiin käydä näyttämässä autoa hänelle. Ajettiin siis taas sinne samaan paikkaan teelle ja Kevin ilmoitti jäävänsä autoon kun pelkäsi tyttöjen hyökkäystä ;) Pojat katteli autoa ja syyksi selvisi polttoaine. Ilmeisesti siihen oli sekoitettu jotakin, joka aiheutti kolinaa moottorissa. Päätettiin kuitenkin yrittää kotiin vielä samana iltana ja onneksi päästiin turvallisesti perille. Yleensä en pelkää kovin helposti liikenteessä, mutta tällä matkalla (mennen tullen) taisin rukoilla aika paljon ja paluumatkan väsymystä en saanut nukuttua yhtään pois. Välillä lepuutin toista silmää, mutta yleensä kohta avasin toisenkin. Pojat jaksoi tosi hienosti automatkat. Kevin nukahti viidessä minuutissa kun pääsi autoon ja kyllä illalla nukutti kun vihdoin kotiin päästiin. Pojat sai kantaa suoraan sänkyyn ja itekin nukuin niin sikeesti, että heräsin yöllä siihen kun Alex tippui sänhystä. Yleensä nostan sen omaan sänkyyn syötön päätteeksi tai jos jääkin viereen niin joko keskelle tai "siipieni suojaan". Sinä yönä olin niin poikki, etten tainnut tajuta mistään mitään ja niin sitten pääsi käymään. Onneksi mitään ei sattunut ja pienen itkun päälle jatkoimme taas unia.
Mukava reissu siis oli ja kaikki meni tosi hienosti. Kyllä lasten kanssakin voi reissata, vaikka onhan se erilaista.
Alunperin oli tarkoitus lentää Khulnaan, josta laiva lähti. Matkatoimistossa meidät yllätti reissun kokonaishinta ja päätettiin perua lennot ja ajaa sen sijaan edullisemmin. Vuokrattiin kuski, joka on työskennellyt Fidalle (tai sen porukalle) vuosikymmeniä ja hän tuli Faridpurista tänne Dhakaan ja ajoi noin 8 tunnin matkan Khulnaan. Matkaan lähdettiin torstaina puolen päivän aikaan ja illalla 8.30 oltiin perillä. Käytiin pikaisesti Fardipurin lastenkodissa, jossa Fidalla on edelleen jotain kummilapsitoimintaa ja koska minä en ollut nähnyt paikkaa ja se siinä sopivasti matkan varrella oli, niin pysähdyttiin siinä teelle. Vastaanotti oli melkoinen. Lastenkoti on nykyään tyttöjen asuttama sisäoppilaitos enemmänkin (pojilla oma) ja valtava tyttölauma ympäröi pojat. Kevin ujosteli hieman niin suurta tyttölaumaa ja Alex kierteli sylistä syliin.
Eka yö yövyttiin hotellissa ja aamulla seittämän pintaan riksat tuli hakemaan meidät veneelle. Seuraavat kaksi yötä yövyttiin laivassa, jossa meillä oli pieni kahden pedin hytti. Alex nukkui mun kanssa alapetillä, Juha ylhäällä ja Kevin patjalla lattialla. Kumpanakin yönä Kevin siirtyi mun ja Alexin seuraan ja siinä me pikku pedillä kolmestaan nukuttiin. Tokana yönä olin jo niin väsynytkin, että eipä pieni ahtaus paljoa unta haitannut. Ensimmäinen päivä vietettiin ainoastaan laivassa seilaten päämääräämme. Toisena päivänä heti aamulla 6.30 hypättiin pienempään veneeseen, jolla mentiin kapeita joenuomia pitkin. Opas ilmoitti, että nyt pitää kaikkien olla hiljaa, jotta voidaan nähdä kenties eläimiä. Viiden pojan kanssa se oli helpommin sanottu kuin tehty. Silloin kun lapsen pitää olla hiljaa, se todennäköisesti ei ole hiljaa. Kevinillä ainakin oli asiaa kokoajan ja oma keskittyminen meni lähinnä siihen että omat lapset pysyy jokseenkin hiljasina. Matkassa kun oli niitäkin joilla ei ollut lapsia, eikä olisi halunnut pilata heidän tunnelmaa. No, se oli vähän stressaavaa. Loppusuoralla opas veti keksipaketit jakoon ja mietin vaan, että olisi voinut vähän aikasemmin vetää tuon ässän hihasta niin olisi kenties lasten suut pysynyt paremmin supussa.
Sitten oli aamupala laivassa ja sen jälkeen mentiin metsään kävelylle ja rannalle uimaan. Uimaosuus oli lapsista varmaan se päivän paras. Tämän retken jälkeen oli lounas ja vähän lepoa ja käytiin vielä toisella patikalla ennen auringon laskua. Se päivä olikin aika rankka, vaikka mukava myös. Illalla kun lapset nukahti ja istuttiin iltaa aikuisten kesken, huomasin kuinka jalkoja pakotti ja väsytti. Kilometreissä retket ei olleet pitkiä, mutta se kymmenen kiloa ylimäärästä jotai kannoin edessä ja takana koko ajan mukana, teki hyvän lisän.
Viimisenä päivänä tehtiin vielä yksi kävelyretki metsään ja muuten seilattiinkin sitten takaisin päin. Me perheelliset jäätiin pois Monglassa, jotta ehdittiin kuka lentokoneeseen ja kuka tielle. Kotimatka meinasikin käydä jännäksi, kun käytiin tankkaamassa ja sen jälkeen moottorista alkoi kuulua omituista pärinää kun painoi kaasua. Ensimmäinen pelko oli, että nyt jäädään tielle. Kuskilla oli siellä Faridpurissa joku mekaanikko kaveri ja päätettiin käydä näyttämässä autoa hänelle. Ajettiin siis taas sinne samaan paikkaan teelle ja Kevin ilmoitti jäävänsä autoon kun pelkäsi tyttöjen hyökkäystä ;) Pojat katteli autoa ja syyksi selvisi polttoaine. Ilmeisesti siihen oli sekoitettu jotakin, joka aiheutti kolinaa moottorissa. Päätettiin kuitenkin yrittää kotiin vielä samana iltana ja onneksi päästiin turvallisesti perille. Yleensä en pelkää kovin helposti liikenteessä, mutta tällä matkalla (mennen tullen) taisin rukoilla aika paljon ja paluumatkan väsymystä en saanut nukuttua yhtään pois. Välillä lepuutin toista silmää, mutta yleensä kohta avasin toisenkin. Pojat jaksoi tosi hienosti automatkat. Kevin nukahti viidessä minuutissa kun pääsi autoon ja kyllä illalla nukutti kun vihdoin kotiin päästiin. Pojat sai kantaa suoraan sänkyyn ja itekin nukuin niin sikeesti, että heräsin yöllä siihen kun Alex tippui sänhystä. Yleensä nostan sen omaan sänkyyn syötön päätteeksi tai jos jääkin viereen niin joko keskelle tai "siipieni suojaan". Sinä yönä olin niin poikki, etten tainnut tajuta mistään mitään ja niin sitten pääsi käymään. Onneksi mitään ei sattunut ja pienen itkun päälle jatkoimme taas unia.
Mukava reissu siis oli ja kaikki meni tosi hienosti. Kyllä lasten kanssakin voi reissata, vaikka onhan se erilaista.
Tiilitehtaita oli paljon matkan varrella.
Onhan siinä hommaa kasata tiilejä päällekkäin.
Matkaan kuului myös noin puolen tunnin lauttamatka.
Kevin ehti livahtaa rattiin :)
Pojilla oli vientiä!!
Ei ollu puutetta vauhdin antajasta.
Aamulla tosiaan ne riksat toi meidät satamaan, josta otettiin moottorivene ja hurautettiin meidän pikku laivalle.
Maisemia ja näkymiä satamassa
Pyykkääjät
Väripilkkuja ei tästä maasta puutu
Kalastajia oli paljon erinäköisillä veneillä.
Auringon nousu. Harvoin olen sitä ollut todistamassa, mutta kaunista oli!
Luonnon hiljaisuus oli kuin musiikkia korville.
Bongaa kuvasta käärme!
Lintujen kirjo oli myös upea.
Kauriita ja bambeja näkyi myös.
Tässä lähestytään jo biitsiä
Pieni pullukka
Pojilla oli niin kivaa yhdessä ja hauskuuteen ei muuta tarvita kuin vesi!
Alex kulki kätevästi mukana ja siinä sai hyvät torkut myös. Ilma oli vielä ihanan sopiva ja just täydellinen tällaisen retken tekemiseen.
Eipä vissiin oo montaa ahdattu yhteen paattiin!
Kotkahan se siinä
ja siinä
No tässä on sitten se tiikerin tassu. Valitettavasti ei nähty ite tikrua, mutta siinä se on joskus tepastellut.
Lisää kauniita paikkoja
Ja reppureissaajat
Pojat teki hassuja ilmeitä :)
Tässä tulee meidän catfish.
Yleensä ruokahalu on parempi kun ei näe mitä syö. Nämähän ei mitään kaunokkeja ole.
Nuorin matkustaja pärjäsi ja viihtyi tosi hyvin. Välillä kävi hytissä nukkumassa ja onneksi yötkin menee hyvin, ettei naapureita häirinnyt.
Tässä laivan ruokailutilat.
Pikkujuna
Maa oli täynnä näitä puiden juuria. Ei olis kovin kiva kävellä niiden seassa.
Tämä oli siis meidän alus, jossa meitä matkustajia oli yhteensä se 14. Illalla oli upea kiivetä tonne ylös katsomaan tähtitaivasta. En muista milloin oisin viimeksi nähny niin valtavasti kirkkaita tähtiä taivaalla. se oli mykistävää!
Ja sitten paluumatkalta. Liikennettä oli koko matkan eikä kuski kovin helposti nukahda rattiin tässä liikenteessä. Pimeellä ajaminen on aina tuplasti haastavampaa, mutta onneksi tälläkertaa ei tarvinnut huolehtia siitä itse. Olishan se muuttanut varmaan monta asiaa täällä jos meillä olisi ollut kuski, niinkuin muilla on.
Ja kappas, fanttikin oli lähteny.
Semmonen upea ja ihana matka meillä oli viime viikonloppuna. Nyt tuntuu että toivutaan siitä vieläkin väsymyksen merkeissä. Mielessä on vielä toinenkin reissu. Katotaan saadaanko aikaseks ja ehditäänkö toteuttamaan vielä kun aika käy vähiin.
