Vuodatus

Nyt on pakko vuodattaa kun suorastaan ärsyttää niin paljon. Nimittäin tämä täkäläinen ruokakauppojen valikoima!! En tykkää muutenkaan tehä ruokaostoksia, mutta täällä suorastaan välttelen sitä, syystä että täällä ei kaupoissa ole valinnanvaraa juuri missään. Lisäksi moniakaan raaka-aineita ei saa tai sitten ovat niin ylihinnoiteltuja, että niitä ei osta kuin viimeisenä oljenkortena. Tästä esimerkkinä marjat. Niistä saisi vaikka mitä herkkuja, mutta maksavat 7,5 euroa pieni, oisko 400g:n paketti. Siitä tekee just pari smoothieta ja loput syö sellaisenaan (tai Kevin syö) kun itse ei raaski.

Elämä on vaan niin paljon vaikeampaa kun ei ole mitään "valmista" ja kaikki pitää tehä alusta loppuun. Ei saa raejuustoa, rahkaa, kunnon hunajaa (jossa ei sivumakua), ruisleipää (tietenkään), moniakaan siemeniä, joita vois tunkee leipään, ei leseitä, erilaisia jauhoja, ulkomailta tuodut (parhaat) hedelmät kuten luumut, nektariinit, kiivit maksaa n 10€/kg...ja noita marjojakaan ei aina edes ole, jugurttia pari eri sorttia ja nekin ihan liian kalliita, puhumattakaan juustosta!! Googletin just jotain välipala- ja iltapalareseptejä, kun on niin tajuttoman vaikea keksiä mitään syötävää nirsolle pojalle ja vähemmän nirsolle itselle.  Kovasti haluaisin syödä ja syöttää terveellistä ruokaa täälläkin, mutta kun mahdollisuudet on niin minimit, että ideat on loppu kokoajan. Hyviä reseptejä olis netti pullollaan mutta raaka-aineista saa vain murto-osan. Niin, niistä goolen tuloksista - hermot meni kun siellä oli hyviä mozzarella-mitälie- perunarieskoja ja ajattelin että joo jotain perunarieskoja vois tehä iltapalaks vaihteeks. No ohje alkoi: 6 palaa perunarieskaa.... !!!

Oliskin ne rieskat ja ruispalat tuolla hyllyllä mistä vois käydä ne ostamassa! Leipää voi ja oon tehnytkin aika paljon, mutta jauhoissa ei ole paljoa valinnanvaraa, eli se on sitä samaa epäterveellistä vehnää... siemeniä toin Bangkokista, nekin kohta loppu samoin kuin ruisjauhot.

Että suomituliaisina laukut taitaa täyttyä ruokatarvikkeistä!

Voitte vaan kuvitella miten ikävä on Suomalaisia ruokakauppoja. Ja jos lapsi edes söisi mitä on tarjolla, mutta kun hälle ei kelpaa melkeen mikään.

Näin täällä meillä tällä kertaa. Tässä ehkä myös suurin syy suomi-ikävääni...

Tässä vähän kuvaa tästä "tuoreosastosta" sitä on toinen samanlainen puoliska vielä, jossa on lihat ja maidot. Sitten 70% kaupan osuudesta onkin kuivamuonaa... Ja siis tämä hedelmäosuus pitää sisällään ylikalliit tuontihedelmät. Käytännössä kaupasta voi ostaa omenia, banaania, vesimelonia (kun kausi), appelsiineja, ananasta ja viinirypäleitä. Muihin ei meikäläisillä olekaan varaa. Jopa Thaimaasta tuodut hedelmät on heti tupla-triplahintaisia. Ulkoa saa vähän halvemmalla nämä samat, mutta usko tai älä, usein ei vaan jaksa käydä hakemassa sieltä kun sitten on kerjäläiset kukkarolla myös. Ja juu on noita juustoja joitakin sortteja mutta katsopas hintalappu ensin ja mieti sitten ostaakko vaiko eikö... 

Kiitos ja anteeks.

Uusi vuosi

Täällä tullaan vähän perässä, eli vuosi vaihtui vasta viime sunnuntaina :) Tai siis ollaan varmaan eletty jo vuotta 2013 ainakin kalenterien mukaan. No, lähdettiin sitten mekin katsomaan vähän tunnelmia puistoon. Siellä, niinkuin missään muuallakaan täällä, ei tarvi olla yksin. Seurassa aina tunnelmallisempaa vai mitä?

Pidemmittä puheitta mennään suoraan kuviin ;)

Kanakauppiaat myyvät takuutuoretta kanaa. Stressivapaita tuskin ovat...

Tämän naisen maja on suoraan ison tien varressa. Siinä kerjäilee varmaankin päivisin...

Ja näyttäis tulisijakin olevan ruuanlaittoa varten.

Riksa siellä riksa täällä

Mies ja häikäisevä sateenvarjo

Rumpukauppias

Ja tietysti Angry Birds ;)

Kevin sai oman rumpunsa. Poika onkin kova rumpali. Päällä apulaisen ostama perinteinen asu, joka kuului näihin kekkereihin. 

Pähkinöitä

Oltiin taas ainoat valkonaamat. 

Puisto oli ihan kiva, siellä oli lampikin jossa rohkeimmat uiskentelivat.

Madeleine, Sofia ja meidän poppoo

Lasten liukumäki. Turvallisuus ennenkaikkea.

Kasvomaalausta kaikille halukkaille ja niillekin jotka ei halunnut. (Yritti väkisin maalata mutkin!)

Tässä nyt jotain tunnelmia. Viimepäivinä on ollut ihanan viileetä, jos se nyt on mahdollista tähän aikaan vuodesta. Vettä on satanut joinakin öinä, joten aamulla on ollut jopa ihan siedettävää. Täytyy sanoa, että kyllä päivittäin on jo ruisvoileivät ja pakastemarjat Suomalaisella ainoalla oikealla hunajalla mielessä. Että kunhan täältä kesällä sinne pääsee niin tietää mitä kaupasta ensimmäisenä hakee ;) 

Tänään leivoin patonkia, tosin ihan vehnästä vaan. Toiseen laitoin voita ja valkosipulia väliin. Apulainen tekee parhaillaan jotain täytettyjä kasviksia. Täytyy sanoa, että arjen helmiä on usein se kun saa ruuan valmiina pöytään. Ja yleensä vielä hyvää ruokaa. Ja tietenkin kun halutaan oikein herkutella, tehään jotain "suomalaista" tai sellasta josta tulee kotoisa olo. 

Road trips

Pääsiäisvapaiden kunniaksi päätettiin repästä ja lähtee baanalle. Eipä olla Dhakasta poistuttukaan muutoin kuin lentokentän kautta. Lähettiin sitten ihan kolmen perheen voimin matkaan. Ensin suunnitelmana oli mennä Fantacy Kingdomiin, eli paikalliseen huvipuistoon, jossa ei siis olla käyty aiemmin. Se oli sunnuntaina kiinni, joten otettiin plan B käyttöön. Dhakasta noin 40 kilometrin päässä on Resort, jota lähdettiin katsomaan sillä silmällä että josko siellä voisi joskus viikonloppulomailla. Matkanahan tuon pitäisi olla hyvinkin lähellä,  mutta ajettiin sinne ainakin kaksi tuntia. Ruuhkat oli taas perinteiset ja tiet paikoin hyvin kapeat. Perille päästyämme pistimme autot parkkiin ja olimmekin ainoat tyypit henkilökunnan lisäksi. Jokaisen olisi pitänyt maksaa 5€ sisäänpääsyä, joka oli tietysti ihan naurettavaa. Sanoimme, että haluamme vain katsoa paikat. Sovimme, että jäämme syömään jos ei tarvitse maksaa "sisäänpääsymaksua", johon suostuivat. Olikin jo nälkä tullut siinä matkustaessa.

Uima-altaalla oli sitten omat säännöt. Naiset uivat vain t-paita päällä, miehet ilman. Ja uimisesta tietysti lisähinta. No, ei ollut t-paitoja mukana sitä varten, eikä kovin innokkaita uimareitakaan. Lapsetkaan ei juurikaan vinkunut uimaan, vaikka hiki oli koko porukalla.

Tässä olis mökkejä ihanan joen rannalla. Uimista ei suositella. 

Kevin ja Sofia 

Äiti ja sen mussukka

Pikku haaveilija

Meidän perhe

Ah leikkipaikka! Vanhemmat saivat hetken hengähtää. 

Pikkuväki ikkunassa

Roskienlajittelukeskus. Tai yksi niistä. Harmi kun haju ei välity kuvasta. Autoon se kyllä välittyi sillä sekunnilla kun ikkunan avasi.

Autoja silmin kantamattomiin. Ja kerjäläisiä ja myyjiä...

Siinä tien varrella

Komeita rivitaloja

Että sellanen reissu se. Toki Dhakan ulkopuolella oli väljempää ja jopa metsää ja kauniita vihreitä peltoja. Kuvia ei saanut otettua kun autosta saa vain lähinnä vauhtiviivoja. Mutta oli ihanaa vaihtelua!

Toinen tehtiin ihan omalla väellä Dhamondiin, eli yhteen kaupunginosaan Dhakassa. Lähettiin vain lähinnä "huviajo"mielessä, eli katsomaan mitäs kaikkea sieltä löytyy. No ei kyllä löytynyt mitään ihmeellistä, paljon autoja ja rikshoja ja ihmisiä. Ja niitä olis nähnyt lähempänäkin. Matkaan saatiin kulumaan ainakin 3,5h, joka oli lähinnä kaasu- ja jarrupolkimen vuorottelua. Annoin kuitenkin kohteliaasti Juhan lukea karttaa ja uhrauduin ratin taakse. Ainakin puolimatkaksi. 

Mitähän seuraavaksi keksisi? Täytyy sanoa taas, että kyllä maansisäinen matkailu on rankkaa, mutta ei täältä varaa ole poistuakaan. 

Kevin tässä taas moi!

Pitkään aikaan en ole ollut äänessä ja vähän oon huolestunu, että mitä se äiti on musta tänne kirjottanut. Siispä päätin vähän  kirjottaa omasta näkökulmastani totuuksia meidän elämästä. 

Niin me ollaan oltu täällä erimaassa jo aika kauan. Monet on kysyny äitiltä, että miten mä oon sopeutunu tänne. En tiiä mitä se on vastannu, mutta luulisin et mä oon sopeutunu meistä parhaiten. Mua ei niin kiinnosta missä me ollaan, mua kiinnostaa lelut, kaverit ja se että on tekemistä. Mulla on täällä joitakin kavereita joita voisin kyllä nähä enemmänki ja ihan kivoja leluja myös.  Käydään aika usein uimassakin ja aina välillä äiti vie mua uusiin paikkoihin ja uusien lasten luo, jossa on sitten erilaisia leluja.

Mähän olin sillon pienenä uimakoulussa ja siitä oli kyllä hyötyä. Osaan jo uida ihan ite kellukkeilla isossa altaassa! Ongelmana on vaan, ettei mulla oo omia kellukkeita. Äiti kyllä sanoi, että kohta saan sellaset. Mun kaveri kuulemma tuo englannista.  Vesi on kyllä aika kylmää ja sitten pitää lämmitellä välillä. Se onnistuu parhaiten siten, että menee makamaan lämpimille laatoille tai laittaa pyyhkeen ympärille. Aika nopeesti on kuuma taas. Klubilla on muutenki kivaa, kun siellä voi uida, laskea liukumäkeä, pelata guitar heroa tai tennistä. Tai mä en vielä osaa pelata, mut tykkään kattoo ku esim. äiti pelaa.  Tenniksessä mulla ei oo vielä ketään opettajaa kun niiden ( ja isin ja äitin) mielestä oon liian pieni, mutta harjoittelen usein itekseni jos kenttä on tyhjä. Onhan ne monet muutki itseoppineita. 

Nykyään otetaan yhteen äitin ja isin kanssa aika paljon. Yleensä mä hermostun jos esimerkiks en saa jotain herkkua tai pitää lähtee kavereilta liian aikasin tai jos pitää laittaa aamulla päivävaatteet just ku mulle on väkisin illalla laitettu yövaatteet. Se on kumma kun pitää vaihella vaatteita aamuin illoin. Joskus suututtaa myös kun nuo ei tajua mitä mä sanon, vaikka mun mielestä puhun ihan selvästi. Ei sillä että mäkään aina oon ihan perillä niiden sanomisista. Mutta ei se hermostuminen haittaa, ku kyllä nuo isi ja äitikin hermostuu ainakin liikenteessä. En oikeen sieltä takapenkiltä nää tilanteita, mutta niillä vasta hermot menee ku muut on kuulemma huonoja kuskeja ja ne riksapyörät tukkii tiet. Tähän en osaa ottaa kantaa kun en tosiaan sieltä takaa näe kuka mitenkin ajaa ja saatan olla niin uppoutunut johonkin kirjaan.

Mitäs muuta? Voisin kyllä vielä mainita että jos mut johonki (rätti)kauppaan raahataan, ni turha odottaa että istuisin nätisti paikoillani tai pysyn sylissä. Sen verran mua uudet ympäristöt kiehtoo että haluun nähä mitä niiden hyllyjen välissä ja rekkien alla on. Viimekskin löysin sellasen pölyhuiskan yheltä hyllyltä ja siitä sai hyvän hevosen. Ekaks pyyhin sillä vähän pölyjä tosin. Voin kyllä hetken istua paikoillani jos saan kattoo jotain lastenohjelmaa puhelimesta. Mutta se on kyllä ainut ehto. 

No nyt mun pitää mennä nukkumaan. Tai ehkä mä syön jotain iltapalaa kans. Riippuu mitä tarjotaan, et löytyykö mitään mistä mä tykkään tai mitä tekee mieli. Saatan syödä vaan banaaneja jos on. Äiti varsinki ressaa mun syömisistä tai siitä jos oon kokoajan jääkaapilla. Mutta kyllä sekin sitä kaappia aika tiheesti aukoo. Pakko kyllä myöntää et oon aika nirso. Mutta jos mä jostakin tykkään ni sitten mä voisin syödä sitä samaa niin kauan että kyllästyn. Kai äitillä on joku ongelma sen kanssa ku tyrkyttää eri ruokia vähän niinku joka päivä. Yhtenä viikkona söin kyllä makaronilaatikkoa monta kertaa päivässä ja monena päivänä. Kai se tajus mun vinkistä kun otin jääkaapista ketsuppipullon ja pyysin ruokaa ;)

no nyt hyvää yötä, good night!

-Kevin

Hilirimpsis ja terveisiä Nepalista!

Meillä oli viisipäiväiset koulutuspäivät Kathmandun metsän laidassa, tosi kivassa Forest Resortissa. Lapsille oli järkätty hoitajat ja olivatkin hyvässä hoidossa. Kevinillä tosin tuli ripuli just sopivasti maanantaina ja kestikin koko reissun ajan. Säälitti hoitajien puolesta kun saivat olla vaihtamassa vaippaa ja pesemässä housuja tuon tuosta. Mutta minkäs sille mahtoi. Mulla oli tietysti ihan kamala nuha taas ja valvoin joka yö muutaman tunnin tukkoisen nenäni kanssa. Mitään kun ei ollut tehtävissä sen avaamiseksi. Aamuseiskalta teki vähän kirpeetä herätä.

Perjantaina piti lähteä lento kotiin ja Juha lähti aamupäivällä hakemaan meidän viisumeita. Hakemukset oli vienyt jo aiemmin viikolla ja nyt piti vain käydä ne viisumit hakemassa. No, hommahan ei tietysti niin yksinkertainen ollut ja koska viisumitoimiston virkailija oli täysi ääliö (oikeesti), hän ei halunnut antaa viisumeita ennen koneen lähtöä, vaikka olisi sen voinut tehdä. Joten, jouduimme jäämään pois koneesta ja odottamaan maanantaihin saakka, kun lentoja ei ollut la eikä su. Toisaalta se ei meitä pahemmin haitannut, saatiin pari päivää lisää ja päästiin tutustumaan vähän enemmän Kathmanduhun.

Kaupunki sinänsä ei mun mielestä oo mikään kaunis, vaan enemmänkin kuin pommin tai sodan jäljiltä. Kaikkialla on kivi/hiekkakasoja, tiet auki ja ne mitkä oli paikallaan, oli kamalassa kunnossa. Useista taloista puuttui seiniä kun ovat leventäneet teitä… ja aika likasta ja köyhää kans. Vähän sellanen sama tunne kuin olis ollut Venäjällä. Siinä meidän hostellin vieressä oli turistikatuja jotka näytti paljon paremmalta ja siellä oli halvalla kaikenlaista, lähinnä trekking kamaa. Ostin pari The North Facen takkia, toinen oli n 5€ ja toinen 15€. Ei tosin aitoja mut sama se, hinta oli kohillaan. 

Juha joutui apinan hyökkäyksen kohteeksi ja Kevinkin melkein. Oltiin yks iltapäivä porukalla (oppaan kanssa) kävelyllä metsässä ja takaisin tullessa juha otti taskusta suklaapatukan. Tarkkasilmäinen ja ahne apina näki tilanteen ja tuli Juhaa kohti. Juha ehti tunkee patukan suuhunsa ja  kääntää selkänsä ja apina olikin jo reppuselässä. Vähän siinä säikähettiin, mutta saatiin hätisteltyä otus matkoihinsa. Toinen läheltäpiti tilanne sattui kaupungilla. Ostin Kevinille banaanin katukojusta ja käveltiin siinä etsien taksia. Ylitettiin tie ja siinä tienvarressa oli niitä apinoita taas kärkyllä ja pari bongas tietysti sen banaanin ja tuli siihen tuijottamaan meitä. Heitin hädissäni ensin kuoret, jotka ei tietysti kelvanneet. Sitten tajusin että Kevinillä on bansku kädessä ja heitin sen niille niin jättivät meidät rauhaan. Ne osaa kyllä olla aika pelottavia!

Pikku katusoittaja

Kevin ja kaverit

Apinalauma golfkentällä

Metsässä  saattoi bongata kauriitakin. Ne oli vaan tosi arkoja ja juoksi kyllä nopeasti pakoon meitä. Vasta myöhemmin huomasin, että kuvassa oli myös pikkubambi :)

Reippaat retkeläiset

Bangladeshin tiimit.

Käytiin yks päivä kattomassa kun hindujen ruumiita poltettiin. Se oli aika karua. Joen varressa oli kuin isoja nuotioita, joissa paloi ihmisruumiita. Kyllä sen paikan näkeminen ja niiden ihmisten seuraaminen mitä erikoisimpine rituaaleineen ja menoineen sai taas kiitolliselle mielelle, ettei olla synnytty hindu- tai muslimiperheeseen. Näistä uskonnoista ei niin helppo ole irtaantua tai ymmärtää että 23 000:n (hindu)jumalan tilalle riittäisi yksi elävä Jumala, joka rakastaisi ehdoitta. 

Ostakee sitä, ostakee tätä...

HIndujen pyhä kuolin-/polttopaikka

Siinä nitä ruumiita poltetaan nuotiolla. Puuta alle, ruumis väliin ja heinää päälle. 

Kukkuu

Juha kävi vielä maanantaiaamuna puoli seitsemän aikaan katsomassa Buddhalaisten rukousmenoja.  Siellä oli kansaa kiertämässä temppeliä ympäri ja lausumassa rukouksiaan. Kyllä siinä on elämälle suorittamista ja rituaaleja kerrassaan.  Nuo uskonnot on usein niin vahvasti kulttuurissa kiinni. Mutta mitä sitä joutuukaan ihmispolo tekemään, jotta tulisi hyväksytyksi ja ansaitsisi paikkansa jossain paremmassa kuoleman jälkeen. Ja silti, vaikka koko elämänsä eläisi siinä toivossa, se ei tuota toivomaansa lopputulosta. Nämä "idän" uskonnot on nimenomaisia uskontoja, joissa suorittaminen on se juttu. Kristittynä meidän ei tarvitse suorittaa mitään, eikä voidakaan, sillä lahja joka ollaan saatu, on ilmainen. Vaikkei oltais sitä ansaittu. Voidaan siis keskittyä vain syventämään suhdettamme Luojamme kanssa. 

Näyttäis lihatiskiltä

No nyt ollaan taas kotona ja täällä on ilmat lämmenny entisestään. Mihin tässä vielä oikeen ollaan menossa?! Sisälläkin alkaa oleen jo ilmastoinnin tarvetta. Niin ja vaikka olis kuinka vaikea uskoa, niin kymmenen päivän poissaolo näkyi kotona aika selvästi. Lattiat oli mustaa pölyä täynnä (jalkapohjista sen näkee) ja mehän annettiin potkut meidän apulaiselle just ennen lähtöä, koska tyyppi oli niin outo ja siitä ei vaan tullut mitään vaikka annettiin mahdollisuus ja haluttiin katsoa josko kehitystä olisi tapahtunut. Sitä ei tapahtunut. Saadaan maanantaina toinen, erään maasta muuttavan espanjalaisperheen apulainen ensiviikolla, joten toivotaan nyt että vihdoin meitä onnistaisi.  Niin täällä on nyt sitten kotitöitä ihan riittävästi Kevinin hoidon ja ruuanlaiton lisäksi. Joka päivä pitäisi mopata, mutta enhän mä jaksa, hyvä kun noita ainaisia tiskejä jaksaa tiskata.

Suomi-ikävä ei jotenkin nyt tunnu menevän ohi ollenkaan. Vaikka saatiin karkkia ja teetä ja muuta mukavaa Suomesta ( iso kiitos family Soinisille!), niin kauheesti tekis mieli ulkoilemaan ja leikkimään ulos. Siis ei mun nyt niin paljon mieli tee leikkiä, mut sais Keviniä ulkoiluttaa pihassa. Kyllästyttää aina lähteä samaan paikkaan. Mieti nyt, jos kaupungin ainut paikka jossa saisit olla rauhassa ja mikä olis lapsiystävällinen/missä olis jotakin tekemistä, olis vaikka paikallinen aidattu uimaranta, niin jaksaisitko käydä siellä joka päivä??

Välillä olo on kuin vankilassa… vaikken vankilassa oo ollutkaan, mutta voisin kuvitella sellasen yksityisen vankilan, josta ei pääse ulos ;) Toinen ongelma on sitten, se että jos yksin pääsisikin johonkin lähtemään, täällä ei halua mennä yksin juuri mihinkään. Ja kirppiksiä on ehkä eniten ikävä!!

Onneks perjantaina oli kauan kaivattu H&M sale, jossa kaikki vaatteet maksoi 1,50€/kpl. Siellä on kyllä aina mahoton ryysis kun ihmiset ahtautuu parkkihalliin, jossa pöydät on täynnä vaatteita ja alkaa änkemään niitä kasseihinsa. Ensimmäisen kerran jälkeen opin taktiikan, joka toimii hyvin ja saalista syntyy ;) Viime aikoina on ollu tosi vaikee löytää juuri mitään vaatteita itelle ja Kevinille. Meidän kokoja ei oikein ole niissä muutamissa paikoissa, joissa länkkärivaatteita myydään. Isoille leideille olis tarjontaa paremmin... (ulkomaalaiset kun yleensä on isoja...) mutta nyt on ainakin hetkeks taas kaikkee kivaa ja vaihtelua! Ensi viikolla on joku carment clearance taas, jossa pitää pyörähtää... ja enskuussa taas Kappahlin myynti, jossa saattais olla kivaa Kevinille. Että nyt ois hyvä aika vierailla täällä päin ;)

Keväälle olis vielä vapaita paikkoja Bangladeshin lomaparatiisissa! ;p