Hilirimpsis ja terveisiä Nepalista!

Meillä oli viisipäiväiset koulutuspäivät Kathmandun metsän laidassa, tosi kivassa Forest Resortissa. Lapsille oli järkätty hoitajat ja olivatkin hyvässä hoidossa. Kevinillä tosin tuli ripuli just sopivasti maanantaina ja kestikin koko reissun ajan. Säälitti hoitajien puolesta kun saivat olla vaihtamassa vaippaa ja pesemässä housuja tuon tuosta. Mutta minkäs sille mahtoi. Mulla oli tietysti ihan kamala nuha taas ja valvoin joka yö muutaman tunnin tukkoisen nenäni kanssa. Mitään kun ei ollut tehtävissä sen avaamiseksi. Aamuseiskalta teki vähän kirpeetä herätä.

Perjantaina piti lähteä lento kotiin ja Juha lähti aamupäivällä hakemaan meidän viisumeita. Hakemukset oli vienyt jo aiemmin viikolla ja nyt piti vain käydä ne viisumit hakemassa. No, hommahan ei tietysti niin yksinkertainen ollut ja koska viisumitoimiston virkailija oli täysi ääliö (oikeesti), hän ei halunnut antaa viisumeita ennen koneen lähtöä, vaikka olisi sen voinut tehdä. Joten, jouduimme jäämään pois koneesta ja odottamaan maanantaihin saakka, kun lentoja ei ollut la eikä su. Toisaalta se ei meitä pahemmin haitannut, saatiin pari päivää lisää ja päästiin tutustumaan vähän enemmän Kathmanduhun.

Kaupunki sinänsä ei mun mielestä oo mikään kaunis, vaan enemmänkin kuin pommin tai sodan jäljiltä. Kaikkialla on kivi/hiekkakasoja, tiet auki ja ne mitkä oli paikallaan, oli kamalassa kunnossa. Useista taloista puuttui seiniä kun ovat leventäneet teitä… ja aika likasta ja köyhää kans. Vähän sellanen sama tunne kuin olis ollut Venäjällä. Siinä meidän hostellin vieressä oli turistikatuja jotka näytti paljon paremmalta ja siellä oli halvalla kaikenlaista, lähinnä trekking kamaa. Ostin pari The North Facen takkia, toinen oli n 5€ ja toinen 15€. Ei tosin aitoja mut sama se, hinta oli kohillaan. 

Juha joutui apinan hyökkäyksen kohteeksi ja Kevinkin melkein. Oltiin yks iltapäivä porukalla (oppaan kanssa) kävelyllä metsässä ja takaisin tullessa juha otti taskusta suklaapatukan. Tarkkasilmäinen ja ahne apina näki tilanteen ja tuli Juhaa kohti. Juha ehti tunkee patukan suuhunsa ja  kääntää selkänsä ja apina olikin jo reppuselässä. Vähän siinä säikähettiin, mutta saatiin hätisteltyä otus matkoihinsa. Toinen läheltäpiti tilanne sattui kaupungilla. Ostin Kevinille banaanin katukojusta ja käveltiin siinä etsien taksia. Ylitettiin tie ja siinä tienvarressa oli niitä apinoita taas kärkyllä ja pari bongas tietysti sen banaanin ja tuli siihen tuijottamaan meitä. Heitin hädissäni ensin kuoret, jotka ei tietysti kelvanneet. Sitten tajusin että Kevinillä on bansku kädessä ja heitin sen niille niin jättivät meidät rauhaan. Ne osaa kyllä olla aika pelottavia!

Pikku katusoittaja

Kevin ja kaverit

Apinalauma golfkentällä

Metsässä  saattoi bongata kauriitakin. Ne oli vaan tosi arkoja ja juoksi kyllä nopeasti pakoon meitä. Vasta myöhemmin huomasin, että kuvassa oli myös pikkubambi :)

Reippaat retkeläiset

Bangladeshin tiimit.

Käytiin yks päivä kattomassa kun hindujen ruumiita poltettiin. Se oli aika karua. Joen varressa oli kuin isoja nuotioita, joissa paloi ihmisruumiita. Kyllä sen paikan näkeminen ja niiden ihmisten seuraaminen mitä erikoisimpine rituaaleineen ja menoineen sai taas kiitolliselle mielelle, ettei olla synnytty hindu- tai muslimiperheeseen. Näistä uskonnoista ei niin helppo ole irtaantua tai ymmärtää että 23 000:n (hindu)jumalan tilalle riittäisi yksi elävä Jumala, joka rakastaisi ehdoitta. 

Ostakee sitä, ostakee tätä...

HIndujen pyhä kuolin-/polttopaikka

Siinä nitä ruumiita poltetaan nuotiolla. Puuta alle, ruumis väliin ja heinää päälle. 

Kukkuu

Juha kävi vielä maanantaiaamuna puoli seitsemän aikaan katsomassa Buddhalaisten rukousmenoja.  Siellä oli kansaa kiertämässä temppeliä ympäri ja lausumassa rukouksiaan. Kyllä siinä on elämälle suorittamista ja rituaaleja kerrassaan.  Nuo uskonnot on usein niin vahvasti kulttuurissa kiinni. Mutta mitä sitä joutuukaan ihmispolo tekemään, jotta tulisi hyväksytyksi ja ansaitsisi paikkansa jossain paremmassa kuoleman jälkeen. Ja silti, vaikka koko elämänsä eläisi siinä toivossa, se ei tuota toivomaansa lopputulosta. Nämä "idän" uskonnot on nimenomaisia uskontoja, joissa suorittaminen on se juttu. Kristittynä meidän ei tarvitse suorittaa mitään, eikä voidakaan, sillä lahja joka ollaan saatu, on ilmainen. Vaikkei oltais sitä ansaittu. Voidaan siis keskittyä vain syventämään suhdettamme Luojamme kanssa. 

Näyttäis lihatiskiltä

No nyt ollaan taas kotona ja täällä on ilmat lämmenny entisestään. Mihin tässä vielä oikeen ollaan menossa?! Sisälläkin alkaa oleen jo ilmastoinnin tarvetta. Niin ja vaikka olis kuinka vaikea uskoa, niin kymmenen päivän poissaolo näkyi kotona aika selvästi. Lattiat oli mustaa pölyä täynnä (jalkapohjista sen näkee) ja mehän annettiin potkut meidän apulaiselle just ennen lähtöä, koska tyyppi oli niin outo ja siitä ei vaan tullut mitään vaikka annettiin mahdollisuus ja haluttiin katsoa josko kehitystä olisi tapahtunut. Sitä ei tapahtunut. Saadaan maanantaina toinen, erään maasta muuttavan espanjalaisperheen apulainen ensiviikolla, joten toivotaan nyt että vihdoin meitä onnistaisi.  Niin täällä on nyt sitten kotitöitä ihan riittävästi Kevinin hoidon ja ruuanlaiton lisäksi. Joka päivä pitäisi mopata, mutta enhän mä jaksa, hyvä kun noita ainaisia tiskejä jaksaa tiskata.

Suomi-ikävä ei jotenkin nyt tunnu menevän ohi ollenkaan. Vaikka saatiin karkkia ja teetä ja muuta mukavaa Suomesta ( iso kiitos family Soinisille!), niin kauheesti tekis mieli ulkoilemaan ja leikkimään ulos. Siis ei mun nyt niin paljon mieli tee leikkiä, mut sais Keviniä ulkoiluttaa pihassa. Kyllästyttää aina lähteä samaan paikkaan. Mieti nyt, jos kaupungin ainut paikka jossa saisit olla rauhassa ja mikä olis lapsiystävällinen/missä olis jotakin tekemistä, olis vaikka paikallinen aidattu uimaranta, niin jaksaisitko käydä siellä joka päivä??

Välillä olo on kuin vankilassa… vaikken vankilassa oo ollutkaan, mutta voisin kuvitella sellasen yksityisen vankilan, josta ei pääse ulos ;) Toinen ongelma on sitten, se että jos yksin pääsisikin johonkin lähtemään, täällä ei halua mennä yksin juuri mihinkään. Ja kirppiksiä on ehkä eniten ikävä!!

Onneks perjantaina oli kauan kaivattu H&M sale, jossa kaikki vaatteet maksoi 1,50€/kpl. Siellä on kyllä aina mahoton ryysis kun ihmiset ahtautuu parkkihalliin, jossa pöydät on täynnä vaatteita ja alkaa änkemään niitä kasseihinsa. Ensimmäisen kerran jälkeen opin taktiikan, joka toimii hyvin ja saalista syntyy ;) Viime aikoina on ollu tosi vaikee löytää juuri mitään vaatteita itelle ja Kevinille. Meidän kokoja ei oikein ole niissä muutamissa paikoissa, joissa länkkärivaatteita myydään. Isoille leideille olis tarjontaa paremmin... (ulkomaalaiset kun yleensä on isoja...) mutta nyt on ainakin hetkeks taas kaikkee kivaa ja vaihtelua! Ensi viikolla on joku carment clearance taas, jossa pitää pyörähtää... ja enskuussa taas Kappahlin myynti, jossa saattais olla kivaa Kevinille. Että nyt ois hyvä aika vierailla täällä päin ;)

Keväälle olis vielä vapaita paikkoja Bangladeshin lomaparatiisissa! ;p