tiistai 22. syyskuuta 2015

Istanbul

Matkalla Suomeen pystähdyttiin kolmeksi yöksi Istanbuliin. Olin kuullut paljon hyvää kyseisestä kaupungista ja täytyy sanoa, että en ihmettele yhtään miksi sitä kehutaan niin paljon. Paljon en ole kaupunkilomia itseasiassa tehnyt ja nykyään vielä vähemmän kun on lapset, mutta tämä kaupunki kyllä ihastutti joka mielessä.

Ensimmäinen reaktio Intiasta tullessa oli kuinka siistiä siellä oli. Ilmasto oli ihanan lämmin, mutta raikas. Sellainen eurooppalainen :) Olin varannut hotellin netistä ja aina niihin liittyy pieni riski; onko kuvat ihan todellisia, miten sijainti, palvelu, huoneet yms. Mutta tämä hotelli oli meille kyllä ihan napakymppi! Niin huoneiden, palvelun kuin sijainninkin suhteen. Ja saatiin pitkästä aikaa niin hyvää ja herkullista aamupalaa että namskis! Hotellissa oli pieni kylpylä, jossa lämmitetty uima-allas, joten käytiin sitten uimassa aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Ja lapset tykkäs! :)

Käveltiin myös tosi paljon. Kun täällä Mumbaissa ei ole tilaa kävellä niin sitä ihan kaipaa kävelemistä, eikä haluttu käyttää julkisia kuin pidemmissä (pakollisissa) matkoissa. Kävellen näkeekin niin paljon enemmän ja pääsee sisälle tunnelmaan.

Tein meille vähän etukäteissuunnitelmaa mitä kaikkea halutaan tehä ja nähä, koska aikaa oli kuitenkin vain kolme päivää. Haluttiin nähdä joitakin Istanbulin kuuluisimmista nähtävyyksistä ja niistä kaksi nähtiinkin. Haluttiin myös tehdä päivistä mahdollisimman rentoja, jottei sitten ala pipoa kiristää jos ei kaikkea ohjelmaa saa päiviin mahtumaankaan ja mielestäni onnistuttiin tässä loistavasti. Oli vähän puistoa, nähtävyyksiä, kävelyä, shoppailua ja syömistä... mitä sitä muuta enää olis kaivannutkaan ;) Lapsetkin jaksoi (muistaakseni) melko hyvin! 




Huoneesta


Ihanat kaakelit kylpyhuoneessa


Pojat nautti puistossa juoksentelusta


Aina ei kaikki mene ihan just niinkuin haluaa ja sehän harmittaa.






Kävely/ostoskatu Istikal Caddesi



Näitä herkkukauppoja riitti...



Kahviakin sai maistella, mutta oli kyllä aika vahvaa mun makuun














Hagia Sofia











Vähän hellyydenosoituksia ;)




Blue mosque / Sininen moskeija



Kauniit lattiamatot


Sininen moskeija oli upea sisältä. Siellä piti naisilla olla pää peitettynä, joten jos sinne menee niin kannattaa pitää huivia mukana. Samoin polvet ja olkapäät pitää peittää. 




Käytiin sisällä yksitellen ja toinen jäi lasten ja rattaiden kanssa oottamaan. Se oli äkkiä nähty se. 



Alexin teki kovasti mieli rinkeliä. 

Maisemat Galata tornista oli upeat! Sattui velä kivasti aurinko pilkistelemään sateisen päivän jälkeen. 










Siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa ja varsinkin shoppailla ja istua kahviloissa :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti