torstai 11. syyskuuta 2014

Paluu Intiaan

Ei ollut ihan helpoimmasta päästä palata Mumbaihin ihanan kesäloman jälkeen. Suomen kesä ( heinäkuusta eteenpäin) helli lämmöllään ja luonnollaan. Sen jälkeen kun on asunut ulkomailla ja varsinkin näillä mailla missä me lähinnä ollaan asuttu, Suomen luonto ja monet muut asiat on tullut kovin paljon tärkeimmiksi ja arvostetuimmiksi. EHKÄ jopa osaisin nauttia nyt talvesta eri tavalla kun sitä en ole vähään aikaan nähnyt, tai no kaksi viimetalvea on tainnut jäädä väliin :)

Mutta niin, tämä paluu. Osa tiesikin ja pieni osa näkikin, että sain kasvohermohalvauksen eli bellin pareesin noin viikkoa ennen tänne lähtöä. Yksi sunnuntaiaamu aamupalaa syödessäni ihmettelin miks silmä ja suu tuntuivat niin omituisilta. Pyysin Juhaa kattomaan mun naamaa ja sanoi, että  mun silmä ei räpytä ollenkaa. Siitä tajusinkin heti että mikä taitaa olla kyseessä ja lähettiin päivystykseen. Googletin tietoja ja näytti siltä, että tollasesta toipuminen vie kuukausia. Oli se aika shokki. Tänne palaaminen oli muutenkin vähän hankalaa siinä kohtaa ja sitten tuo siihen päälle. Olin ekan viikon täysin sisällä, lukuunottamatta Kevinin päiväkotiin vientiä ja hakua. Ei huvittanut nähä ketään. Nämä inkkarit tosin on vähän erikoisia ja puheluita tuli heti kun Juha oli kirkossa kertonu mun tilanteesta ja kyselivät voiko tehä jotain, tulla käymään jne. Monet rukoilivat mun puolesta ja apua oli tarjolla, vaan mitäpä sille olisi voinut tehä. Silmälappu päässä olin ku mikäki merkkari ja hävetti aina avata ovea sen näkösenä. (Täällä tätä trafiikkia välillä on kun on yhtä sun toista korjaajaa ja asentajaa sun muuta.) Ulos menin ilman lappuja ja virityksiä. Silloin räpytin silmää kädellä.


Perusilmeestä ei pahemmin huomaa, joten parempi pitää naama peruslukemilla. Ja huivi päässä ja lappu silmässä...


Kaksi viikkoa meni, välillä tosi ahdistuneenakin kun varsinkin mun silmän kanssa oli tosi vaikeeta. Sitten toisena sunnuntaina uskaltauduin jo kirkkoonkin, kun ihmiset siellä kuitenki tiesi tästä niin ei tarvinnut alkaa selittelemään. Hymyilin normaalia vähemmän koska ei hymyä oikeen irronnut. Täytyi siis puhua mielummin vakavia. Seuraavana maanantaina oli kuin ihme olisi tapahtunut ja pikkuhiljaa siitä mun naama alkoi toipumaan ja vajaan neljän viikon päästä ei huomaa enää mitään!! Tämä on niin suuri kiitos Taivaan Isälle, että näin nopeasti toivuin! Yritin jo asennoitua, että kyllä tässä kuukausia menee jne. mutta ONNEKSI ei! :)

Kevin aloitti päiväkodin heti seuraavana maanantaina kun maahan tultiin ja nyt on siis kolmas viikko sielläkin ja edelleen itkee joka aamu. Tai no on se kahtena aamuna jäänyt sinne hyvin kun oon hetken ollut siinä sen kanssa. Mutta saa nähä kauanko tämä sopeutuminen sitten kestää. Sehän on siis montessori päiväkoti, jossa ei tavanomaisia leluja ole, vaan on pieniä aktiviteetteja joita lapsi saa tehä ja opetella eri asioita niiden kautta. Se on vaan kolmisen tuntia päivässä, joten ehtii kyllä sitten kotonakin leikkimään vielä ja kyllästymäänkin  ;)

Paljon olis juttuja joista vois höpötellä, mutta ei nyt kerralla liikaa. Saatiin tuo netti vihdoin (siis miten vaikeeta sekin oli!) niin jospa tästä lähdettäis uuteen nousuun! ;)


Kevinillä on vähän kovemmat unilelut käytössä ;)


Alex on parhaimmillaan just herättyään! Aina niin iloinen :)


Tunnelmia tyhjänpuhuvasta kodista. Edelleen odotellaan ruokapöytää ja osaa tuoleista. Prosessit voi olla pitkiä Intiassa. 




Joskus on kiva vaan tilata ruuat kotiin. 



Tätä kuvaa katsoessa alkaa niin väsyttämään! Onneks onkin jo nukkumaanmenoaika :)

Mukavaa viikonloppua sulle!


1 kommentti:

  1. Oi että kivoja hyviä mahtavia uutisia! Kivalta alkaa kotikin näyttäään:)

    VastaaPoista