Blogi on ollut jäissä kuukausia nettisyistä. Jatketaan uusin eväin kun päästään kesälomilta kotiin ja saadaan kotiin toimiva nettiyhteys!! :)
lauantai 16. elokuuta 2014
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Ihmeellinen Intia
Voi apua! Ollaanko oltu täällä jo kolme viikkoa vai mitä!? Ja nyt vasta sain tämän tietokoneen auki. On ollut vastustusta tämänkin suhteen. Ja sanon tämänkin, koska tuntuu olevan kirjaimellisesti kaikessa. Kuuluu ilmeisesti tilanteen luonteeseen, että kaiken pitää lähteä taas vaikeamman kautta. Jos avautuisin kaikesta stressistä ja raskaista ajoista, joita viimeinen kuukausi on ollut, niin se tarttuis varmaan suhunkin, niinpä sanon vaan, että pinten lasten äitinä oon kokenut paljon huolta ja epäonnistumista, itsesyytöstä ja stressiä! Lapset on olleet koko tämän kuukauden - ja ylikin, kipeänä jollain tavalla. Joko toinen tai molemmat. Kirjoon on kuulunut sitä sitkeää nuhaa, yskää, ripulia, kuumetta ja oksentelua. Päävaivat ovat nuha ja ripuli. Niistä ei taideta päästä ihan heti eroon. Näiden lisäksi on Kevin paastonnut ja Alex lähtenyt samoille laduille. Nukkumaanmenot on vaikeita, johtuen varmaan päivärutiinien puutteesta ja jatkuvista aikataulun muutoksista, kun ei ole kotia, eikä mitään päivärytmiä. Jokainen päivä on erilainen ja siitä johtuen varmaan Alex on ollut omituinen. Oisko joku ikään kuuluva eroahdistuskin iskenyt poikakultaan, kun roikkuu mun lahkeessa kokoajan. Vielä Dhakan kotona ollessa kiittelin ja iloitsin Alexin hyvistä ruokahaluista. Siitä päivästä kun oma syöttötuoli vietiin alta, poika on syönyt huonosti. Kotona nukkumaanmeno oli jo välillä vaikeaa, mutta ainakin päivät noudatti jonkulaista rutiinia ja oli oma sänky. Yöllä syötiin tiheästikin, mutta aina uni jatkui. Nyt heräillään ja valvotaan ja kontataan yöllä lattialla, kun sänky koostuu pelkästä patjasta.
Eli siis jos joku stressaantuu viikon lomasta pikkulasten kanssa kun rutiinit heittelee ja mikään ei suju; meillä se on arkea ja näyttää vaan jatkuvan. Lomalle voisi ottaa edes vauvanruokaa mukaan, jotta ruokailut sujuisivat helposti. Täällä ravintolasta saa vauvalle perunamuussia, ei kyllä suolatonta. Jos ottaa jotain omaa mössöä mukaan, saa etsiä todenteolla mikroa missä sen lämmittää. Syöttötuolit eivät kuulu ravintoloiden valikoimiin. Tossa pikkuruisessa keittiössä teen helppoa ja nopeaa ruokaa, kun en viitsi ostaa tänne kasaa mausteita ja erilaisia ruokatarvikkeita, jotka joutuu sitten siirtämään kun joskus päästään sinne omaan kotiin. Yritetään pitää valikoima minimissä kun ei ole tilaa ruokatavaroille. Ideat ruokien suhteenkin ovat kuihtuneet olemattomiin.
Ollaan siis oltu maassa jo kolmisen viikkoa ja meillä on ollut asunto varattuna koko ajan ja aiemmikin jo. Siitä huolimatta ei olla vieläkään päästy muuttamaan. Ensin siellä tehtiin kaappeja ja sänkyjä, sitten maalausta ja siivousta... Perjantaina saatiin vihdoin vuokrasopimus allekirjoitettua ja EHKÄ tällä viikolla avaimet, jotta päästään hommaamaan sinne huonekaluja. Asunto on siis kahta sänkyä lukuunottamatta tyhjä. Mitään ei ole voinut ostaa, kun ei ole voinut niitä sinne asuntoon viedä. Noin kolmen viikon päästä pitäisi lähteä kiertolaisiksi Suomeenkin. Menee vähän fiilikset siitäkin kun tietää, että sama meininki (=matkalaukkuelämä) jatkuu sielläkin pari kuukautta.
Muuten täällä on tosi hyvä olla ja heti koin tämän kodikseni kun mentiin ensimmäistä kertaa kirkkoon. Sellasta lämpöä ja vieraanvaraisuutta en ole elämässäni kohdannut. Aattele, että ollaan oltu maassa vasta kolme viikkoa ja voin sanoa jo löytäneeni hyviä ystäviä!! Se on ihmeellistä. Kun ei suomessakaan tapahdu sellasta ihmettä. Oon itkenyt ja saanu tukea väsymykseeni ja kaikkeen tähän edellä mainittuun, ihmiset halaa ja hoitaa meidän lapsia, tarjoaa apuaan ja kutsuu syömään. Nämä ihmiset on puhutelleet mua eniten. Mikä Jumalan rakkaus heistä paistaa. En voi sanoin kuvailla. Ja siis nyt puhun Intialaisista. Täälläkin varmasti tulee ja menee ulkomaalaisia ja he voisivat yhtä hyvin ajatella, että turha heihin on panostaa ja tutustua kun kohta taas lähtevät. Mutta ei. Päinvastoin.
Muutenki Mumbai on kiva kaupunki ja musta on tuntunut kuin oisin tullu hoitoon. Jumalan hoitoon. Sellaseen kuntoutukseen. Että kaikki ne vaikeudet mitä oli Bangladeshissa, jotenkin on saanut merkityksen ja nyt saa levätä. Vaikka siis meidän perhe-elämä ja nuo äsken mainitut ongelmat on vieny mut ihan äärirajoille ja välillä oon niin väsynyt, että oon menny kuuden-seittämän aikaan jo nukkumaan, kun ei vaan yksinkertaisesti enää oo jaksanu valvoa. Pari kertaa on ollu sellasia kuumeen kaltaisia oireita, että palellut ihan kauheesti vaan siks että on niin tajuttoman väsynyt. Ilmeisesti meillä on siis nukuttu äärimmäisen huonosti aika-ajoin. Sitten taas pirteämpiä päiviä välillä. Kun lähtee ulos tästä punkkerista ja näkee ihmisiä tai tekee jotain kivaa, nii mieli piristyy. Mähän oon sellanen ylös-alas -tyyppi, että maasta taivaaseen hetkessä :D
Mutta tämmöset mietteet tässä ja nyt. Kuvia ei ole kun ei niitä ehi ottaa. tähän kyllä sopis joku semmonen pää kainalossa -kuva ;)
Ainiin sellanen ihmeellinen juttu vielä kun jaoinkin tuolla fb:n puolella tän päiväsestä kirkosta, ku tuntui että oli niin järjestetty juttu, että sain juuri tänään olla kuulolla. Oon tähän asti aina menny Kevinin kanssa pyhikseen kun ei se vielä ole sinne yksin rohjennut. Tänään kuitenkin Juha meni sinne ja eräs nuori kaveri kanteli Alexia ja mä sain vaan olla ja kuunnella. Sanomassa oli ajatuksia mulle just tähän elämäntilanteeseen ja omaan suhtautumiseen ja käytökseen paineiden alla. Eilen oltiin erään perheen luona iltaa viettämässä ja kerroin eräälle ystävälle mm. siitä kuinka oon jo kauan sitten kokenut, että Jumala on antanut mun sydämelle rikkinäiset ja orvot lapset. Oon vaan miettinyt, että en oo tähän päivään asti löytänyt tietäni heidän pariin, vaikka ympärillä niitä on kasapäin ollutkin. Tänään sitten tilaisuuden lopussa eräs nainen ilmoitti, että hän on mukana sellasessa orpokodin toiminnassa, johon hän etsi vapaaehtoisia. Sehän iski suoraan muhun ja ilmoittauduin heti tilaisuuden jälkeen että haluan olla mukana! :) Nyt ootan innolla, että mitä Jumalalla on mielessä ja mitä mä osaisin heidän kanssaan tehä.
Yhellä seinällä näin sivusilmällä tektin, joka meni jotenki näin:
" Faith is not just knowing that He can, but trusting that He will." Tätä mä opettelen tällä hetkellä.
Eli siis jos joku stressaantuu viikon lomasta pikkulasten kanssa kun rutiinit heittelee ja mikään ei suju; meillä se on arkea ja näyttää vaan jatkuvan. Lomalle voisi ottaa edes vauvanruokaa mukaan, jotta ruokailut sujuisivat helposti. Täällä ravintolasta saa vauvalle perunamuussia, ei kyllä suolatonta. Jos ottaa jotain omaa mössöä mukaan, saa etsiä todenteolla mikroa missä sen lämmittää. Syöttötuolit eivät kuulu ravintoloiden valikoimiin. Tossa pikkuruisessa keittiössä teen helppoa ja nopeaa ruokaa, kun en viitsi ostaa tänne kasaa mausteita ja erilaisia ruokatarvikkeita, jotka joutuu sitten siirtämään kun joskus päästään sinne omaan kotiin. Yritetään pitää valikoima minimissä kun ei ole tilaa ruokatavaroille. Ideat ruokien suhteenkin ovat kuihtuneet olemattomiin.
Ollaan siis oltu maassa jo kolmisen viikkoa ja meillä on ollut asunto varattuna koko ajan ja aiemmikin jo. Siitä huolimatta ei olla vieläkään päästy muuttamaan. Ensin siellä tehtiin kaappeja ja sänkyjä, sitten maalausta ja siivousta... Perjantaina saatiin vihdoin vuokrasopimus allekirjoitettua ja EHKÄ tällä viikolla avaimet, jotta päästään hommaamaan sinne huonekaluja. Asunto on siis kahta sänkyä lukuunottamatta tyhjä. Mitään ei ole voinut ostaa, kun ei ole voinut niitä sinne asuntoon viedä. Noin kolmen viikon päästä pitäisi lähteä kiertolaisiksi Suomeenkin. Menee vähän fiilikset siitäkin kun tietää, että sama meininki (=matkalaukkuelämä) jatkuu sielläkin pari kuukautta.
Muuten täällä on tosi hyvä olla ja heti koin tämän kodikseni kun mentiin ensimmäistä kertaa kirkkoon. Sellasta lämpöä ja vieraanvaraisuutta en ole elämässäni kohdannut. Aattele, että ollaan oltu maassa vasta kolme viikkoa ja voin sanoa jo löytäneeni hyviä ystäviä!! Se on ihmeellistä. Kun ei suomessakaan tapahdu sellasta ihmettä. Oon itkenyt ja saanu tukea väsymykseeni ja kaikkeen tähän edellä mainittuun, ihmiset halaa ja hoitaa meidän lapsia, tarjoaa apuaan ja kutsuu syömään. Nämä ihmiset on puhutelleet mua eniten. Mikä Jumalan rakkaus heistä paistaa. En voi sanoin kuvailla. Ja siis nyt puhun Intialaisista. Täälläkin varmasti tulee ja menee ulkomaalaisia ja he voisivat yhtä hyvin ajatella, että turha heihin on panostaa ja tutustua kun kohta taas lähtevät. Mutta ei. Päinvastoin.
Muutenki Mumbai on kiva kaupunki ja musta on tuntunut kuin oisin tullu hoitoon. Jumalan hoitoon. Sellaseen kuntoutukseen. Että kaikki ne vaikeudet mitä oli Bangladeshissa, jotenkin on saanut merkityksen ja nyt saa levätä. Vaikka siis meidän perhe-elämä ja nuo äsken mainitut ongelmat on vieny mut ihan äärirajoille ja välillä oon niin väsynyt, että oon menny kuuden-seittämän aikaan jo nukkumaan, kun ei vaan yksinkertaisesti enää oo jaksanu valvoa. Pari kertaa on ollu sellasia kuumeen kaltaisia oireita, että palellut ihan kauheesti vaan siks että on niin tajuttoman väsynyt. Ilmeisesti meillä on siis nukuttu äärimmäisen huonosti aika-ajoin. Sitten taas pirteämpiä päiviä välillä. Kun lähtee ulos tästä punkkerista ja näkee ihmisiä tai tekee jotain kivaa, nii mieli piristyy. Mähän oon sellanen ylös-alas -tyyppi, että maasta taivaaseen hetkessä :D
Mutta tämmöset mietteet tässä ja nyt. Kuvia ei ole kun ei niitä ehi ottaa. tähän kyllä sopis joku semmonen pää kainalossa -kuva ;)
Ainiin sellanen ihmeellinen juttu vielä kun jaoinkin tuolla fb:n puolella tän päiväsestä kirkosta, ku tuntui että oli niin järjestetty juttu, että sain juuri tänään olla kuulolla. Oon tähän asti aina menny Kevinin kanssa pyhikseen kun ei se vielä ole sinne yksin rohjennut. Tänään kuitenkin Juha meni sinne ja eräs nuori kaveri kanteli Alexia ja mä sain vaan olla ja kuunnella. Sanomassa oli ajatuksia mulle just tähän elämäntilanteeseen ja omaan suhtautumiseen ja käytökseen paineiden alla. Eilen oltiin erään perheen luona iltaa viettämässä ja kerroin eräälle ystävälle mm. siitä kuinka oon jo kauan sitten kokenut, että Jumala on antanut mun sydämelle rikkinäiset ja orvot lapset. Oon vaan miettinyt, että en oo tähän päivään asti löytänyt tietäni heidän pariin, vaikka ympärillä niitä on kasapäin ollutkin. Tänään sitten tilaisuuden lopussa eräs nainen ilmoitti, että hän on mukana sellasessa orpokodin toiminnassa, johon hän etsi vapaaehtoisia. Sehän iski suoraan muhun ja ilmoittauduin heti tilaisuuden jälkeen että haluan olla mukana! :) Nyt ootan innolla, että mitä Jumalalla on mielessä ja mitä mä osaisin heidän kanssaan tehä.
Yhellä seinällä näin sivusilmällä tektin, joka meni jotenki näin:
" Faith is not just knowing that He can, but trusting that He will." Tätä mä opettelen tällä hetkellä.
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Retkipäivä
Perjantaiaamuna lähdettiin koko perheenä retkelle. Koulun vitosluokkalaiset pääsivät reissuun ja meille tarjoutui tilaisuus lähteä mukaan, niin tottakai! Oppilaat ja opettajat matkustivat mukavasti bussilla, jonka ikkunoista tuuli tuiversi tukkaa. Me omalla mekaanisesti ilmastoidulla autollamme, koulun kuski ratissa. Oli kyllä tosi kiva ja lepposakin matka.
Alex viihtyy niin hyvin rintarepussa ja sille tuntuu riittävän ulkoilma ja seurailu sinällänsä. Kevin taas tutkii maastoa ja muurahaisia, sekä tälläkertaa häntä kiinnostivat myös putiikit, joissa myytiin hänen lempirojujaan - leluja. Sanoi vaan yhdestä ulos päästyämme, että "äiti, mennään seuraavaan kauppaan." Juupajuu. Pari helikopteria tarttu mukaan 80 sentin kappalehinnalla. Tollanen vihreä armeijanhelikopteri sillä on ollut jo kaksi kertaa ja molemmat on rikki. Tämä kolmas saa olla viimeinen:)
Väri on yhtä iloinen kuin matkustajansakin
Alex viihtyy niin hyvin rintarepussa ja sille tuntuu riittävän ulkoilma ja seurailu sinällänsä. Kevin taas tutkii maastoa ja muurahaisia, sekä tälläkertaa häntä kiinnostivat myös putiikit, joissa myytiin hänen lempirojujaan - leluja. Sanoi vaan yhdestä ulos päästyämme, että "äiti, mennään seuraavaan kauppaan." Juupajuu. Pari helikopteria tarttu mukaan 80 sentin kappalehinnalla. Tollanen vihreä armeijanhelikopteri sillä on ollut jo kaksi kertaa ja molemmat on rikki. Tämä kolmas saa olla viimeinen:)
Perhepotretti
Myytävänä oli kookosvettä...
Virvokkeita...
Ruokaa...
Viuhkoja...
Hattuja...
Lähinnä se oli sellasta kävelyä ja maisemien ihastelua ja kaupoissa käymistä. Ilma oli ihanan kuuma ja osteltiin niistä kojuista sitten hattuja auringolta päitämme suojaamaan :)
Kevin löysi itelleen seuraa meidän staffin lapsista
Sieltä löyty myös tällasia sulosia pikkusateenvarjoja perheen pienimmälle ;)
Isi ja poika puussa
Tässä jotain mukana ollutta henkilökuntaa
Näin. Meillä oli siis oikeen kiva päivä. Retkethän on aina kivoja. Autossa naposteltiin vähän eväitä ja tietysti nukuttiin. Tai lapset nukkui.
Tässä vähän iltapäiväajelulta meidän talon katolla
Köllöttelen isin sylissä
Sommoro taas!
lauantai 22. maaliskuuta 2014
Goat race!
Eilen tapahtui taas jotain jännää, nimittäin vuohien juoksukilpailut! PIkkuväki taisi pitää parhaimpana vuohien silittelyä ja ruokkimista. Hauska nähdä miten Kevin on niin hyvää pataa eläinten kanssa. Ei pelkää niitä yhtään, vaikka eipä ole tainnut ennen vuohia näin läheltä nähdä. Nehän kyllä oli niin rauhallisia ja antoi silitellä ja sarvista vedellä.
Vuohista sai siis lyödä vetoa ja valita oman vuohen, jolle laittoi oman kilpailunumeron. Sitten vuohet juoksivat pienen radan ympäri ja kunkin kisan voittaja meni finaaliin :) Vuohiparat oli vähän pihalla mitä niiden oli tarkoitus tehä ja muutama karkasi aidan raosta...
Kevin piti myös huolta, että vuohet jaksoivat juosta ja antoi heille evästä...
...ja teki vähän lähempääkin tuttavuutta
Alexilta meni koko homma vähän ohi, kun uni tuli siinä sopivasti samoihin aikoihin.
Huomasin sitten myöhemmin, että oli pikkukaverille noussut taas kuume. Kumman rauhallinen olikin. Muutenkin tuo flunssa aina vaan jatkuu ja jatkuu. Raukalla on niin nenä tukossa, että syöminenkin vaikeutuu. Saa muistaa, että terveys voittaisi taas.
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Ulkoilupäivä kerrassaan
Tämä viikonloppu on ollut kiireinen, kun ollaan ulkoiltu niin paljon. Eilenkin tultiin kotiin vasta viiden maissa ja tänään puoli kuuden. Eilinen meni käsityöbasaarilla dutch clubilla, jossa syötiin myös lounasta ja sen jälkeen polskittiin meidän klubin altaassa loppuiltapäivä. Tänään vähän sama meininki, mutta toisinpäin; ensin mentiin meidän klubille uimaan ja syömään lounasta, sitten cutch clubille sellaisille "värifestivaaleille", jossa puettiin päälle valkoiset asut (vaatteita suojaamaan) ja sitten sai heitellä väripulveria pitkin poikin :) Se oli hauskaa, kun sai luvan kanssa sotkea, vaikka Kevin taas kovin vakavana olikin. Liekö noi asusteet tekee siitä niin vakavan pojan tai sitten se jännitti jotakin..heh. Lapsille oli siis ensin oma sessio ja sitten aikuisille. Me saatiin ihan tarpeeksemme väriä tästä lastenkin osuudesta.
Täällä tuo vapaa-aika ja vähän muukin aika kuluu parhaiten noilla klubeilla, kun ne on niitä paikkoja, joissa on jotakin vähän kaikille. Ja uiminen on niin mukavaa ja virkistävää kun lämpötila alkaa taas nousta, niin siellä meidän päivät lähinnä kuluu. Tai lähinnä mun ja Kevinin. Välillä myös Alex pääsee mukaan, kun oikeen innostun ;)
Täällä tuo vapaa-aika ja vähän muukin aika kuluu parhaiten noilla klubeilla, kun ne on niitä paikkoja, joissa on jotakin vähän kaikille. Ja uiminen on niin mukavaa ja virkistävää kun lämpötila alkaa taas nousta, niin siellä meidän päivät lähinnä kuluu. Tai lähinnä mun ja Kevinin. Välillä myös Alex pääsee mukaan, kun oikeen innostun ;)
Nykyään on kovin vaikeeta saada tosta isommasta hymykuvia. Kun pyytää vähän hymyä, niin saa korkeintaan virnistyksen jos sitäkään ;)
Illalla vähän herkuteltiin, kun kotimatkalta napattiin mukaan vähän hedelmiä ja mansikoita. Dippailtiin nimittäin mansikoita ja banskun paloja suklaaseen. Namskis! Hyvä ja terveellisempi vaihtoehto karkeille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)