Uusia kokemuksia :)

Tämä työreissu on ollut hieman erilainen kuin muut tähänastiset reissut. Matkalla Mwanzasta Taboraan autosta puhkesi rengas. Se ei ollutkaan mikään ihan pieni rengasrikko, vaan rengas oli repeytynyt ihan kunnolla. Emme tiedä yhtään missä vaiheessa se oli puhjennut, koska tie oli niin huono, että koko auto helisi ja kolisi niin ettei kuultu mitään. Meillä oli eräs mies kyydissä ja hyvällä yhteistyöllä rengas saatiin nopeasti vaihdettua. Taborassa oltiin yö ja seuraavana aamuna jatkettiin matkaa. Ennen sitä piti käydä kuitenkin ostamassa uusi vararengas ja paikkaamassa vaihtamamme rengas. Seuraava kohde oli Katumba. Tie sinne oli ihan kamala ja kolmen sadan kilometrin matkaa ajettiin kuusi tuntia ja se oli aika nopeasti se. Katumba on noin kolmekymmentä vuotta sitten ollut pakolaisleiri, joka nyttemmin on pääosin Burundilaisista muodostuva kylä. Burundilaiset ovat rakentaneet valtavan kirkon, johon mahtuu noin 7000 jäsentä. Se todella oli suurin helluntaikirkko, jonka olen ikinä nähnyt.

Saapuessamme perille, meitä odotti vastaanottokomitea pastoreineen kaikkineen. Välipalana oli sellaiset viiden sentin paksuiset leipäviipaleet, riisiä ja kanaa. Sitten oli vielä iltakokous, jossa meidätkin esiteltiin. Sen jälkeen vielä illallinen – taas riisiä, papuja ja kanaa. Siinä vaiheessa alettiin kaikki olla jo aika poikki pitkästä päivästä. Majoituttiin eräälle koululle, mutta sitä ennen käytiin vielä rehtorin kotona, jonne oli katettu ruoat pöytään. Oli vähän noloa sanoa, että oltiin juuri syöty kirkolla. Onneksi meidän lisäksi mukana oli neljä paikallista ystävää. Sitten vihdoin päästiin majapaikkaamme. Koululla oli joku asuntola, jossa oli vain nitisevät kerrossängyt ja ohuet lakanat kylmää yötä varten. Lisäksi huoneessa vilisi valtavasti pikku torakoita, joita sai talloa minkä ehti. Päätettiin pystyttää huoneeseen teltta, puhaltaa ilmapatja ja paeta torakoita. Onneksi olimme osanneet vähän varautua ja ottaa nämä plus lakanat mukaan. Pesuja varten meille tuotiin lämmintä vettä ämpäreillä ja koska se oli suorastaan kuumaa, ammensimme kylmää vettä joukkoon kaivosta. Siinä sitä sitten äyskäröitiin käsillä vettä ja suihkut otettiin ja hiuksetkin pestiin. Ensimmäinen yö paleltiin, mutta siitä viisastuneena tajusimme pukea seuraaviksi öiksi enemmän päälle.

Sunnuntaina oli uuden pastorin virkaanastumistilaisuus, johon saapui itse piispakin. Häntä mentiin vastaan kahdeksan auton saattueella, torvien pauhatessa ja kankaiden liehuessa auton konepelleillä.  Itse tilaisuus oli ulkona ja kesti vaatimattomat seitsemän tuntia Burundilaiseen tyyliin. Siellä pidettiin puheita, kuorot lauloi ja lahjoja jaettiin. Neljännen tunnin jälkeen alkoi vähän missionarin olo käymään levottomaksi, kun ei oikein ymmärtänyt kuin sanan sieltä, toisen täältä. Juha kyllä yllättävän hyvin oli perillä tapahtumista. Tietenkin oltiin siellä eturivissä muiden pukumiesten kanssa.

 Maanantaina oli nuorisokeskuksen avajaiset jotka alkoivat vain kolme tuntia ”myöhässä”. Siinä odotellessa tehtiin taas perinteinen vesipullomölkky ja se sai valtavan suosion. Siellä oli vain vaikeampi löytää tyhjiä vesipulloja ja jouduttiin ostamaan ne pienestä kioskista. Lapset tulivat usein pyytämään meiltä tyhjiä pulloja ja oikein tappelivat niistä. Ilmeisesti lapset myyvät ne tai sitten täyttävät ne vedellä tai muulla nesteellä ja käyttävät uudelleen. Joka tapauksessa tilaisuudessa jaetut vesipullot pyydettiin palauttamaan tätä uutta peliä varten. J

Nuorisokeskus oli hieno ja tse tilaisuus ihan mukava. Siellä kuultiin taas kuoroja ja puheita. Myös Juha pääsi pitämään puheen. Joutuipa Eppukin jotain sanomaan, kuten yleensä tapana on. Lavalla istuttiin taas, missäs muuallakaan? Ilmeisesti valkoihoisia ei nähdä Katumbassa liian usein, sillä meitä kohdeltiin niin kovin ystävällisesti, kuin olisimme jotain kuninkaallisia vähintään. Piti istua välillä, ettei jalat väsyisi liikaa tai muuten rasituttaisi lapsista, jotka ympäröi meidät jatkuvasti. Yleensä täällä ollaan totuttu, että lapset saattavat tuijottaa tai huudella msungua, mutta tuolla ne todella tuijottivat, eikä vain lapset vaan myös aikuiset, etenkin naiset! Välillä oli vähän hämmentävää kun lauma lapsia ja naisia seisoi vieressä ja vain tuijotti.

Kolme päivää saatiin nauttia Swahiliruokia – ja tapoja. Aamupalasta illalliseen syötiin riisiä, papuja, kanaa, perunaa ja banaaneja. Toki sitä paksua leipää saatiin kanssa välillä ja ylimakeaa teetä. Usein vesi maistui savulle, koska se keitetään avotulella. Kohteliaasti syötiin kaikkea mitä tarjottiin, vaikka ei ne aina suurinta herkkua ollut ;)

Paljon uusia kokemuksia ja elämyksiä saatiin taas reppuun. Katumbasta ajeltiin Kigomaan, jossa nyt ollaan. Mukana tuli kolme paikallista, joista yhdellä oli aika pahaa matkapahoinvointia, joten pysähdeltiin tasaiseen tahtiin. Meillä sattui olemaan mukana matkapahoinvointilääkettä, joka taisi vähän helpottaa. Tie oli taas ihan kamala, etten yhtään ihmettele jos siinä huono olo tuli. Tie pölisi niin, että auto on nyt kivassa pölyssä sisältäkin. Leirielämän jälkeen oli mukava tulla hienoon hotelliin järven rannalle ja nauttia vaiheeksi vaikka kalaa. Ensimmäisenä päivänä kierrettiin luokissa esittäytymässä ja ehtipä koordinaattori jo ilmoittaa nuorille, että lauantaina me pidetään sitten seminaari terveys asioista. Meille hän ei maininnut siitä mitään. Oli vain puhe, että esittelemme pari uutta peliä silloin. Ei kai siinä auta sitten kun valmistella seminaari lauantaiksi. Ajattelimme kyllä heittää pallon kuulijoille, kun ei tässä oikein ehdi mitään ihmeempiä valmistelemaan, kysellään ja vastaillaan puolin ja toisin.

Kuvia tulee kun paremmat nettiyhteydet saadaan...

Kuvia sieltä ja täältä, niitä ja näitä

Peräkärryt ovat täällä tuntemattomia tai sitten vain tarpeettomia. Nämäkin pyörät kulkevat mainiosti katolla.

Vuohi koittaa tasapainotella lavalla.

Lehmät juomassa

Satuimme olemaan Darissa oikeaan aikaan ja niimpä menimme katsomaan Tansania-Brasilia ystävyysmaaottelua. Brasilia vei voiton maalein 5-1.

Kannatusjoukot

Jalkojeni välissä luikerteli matonen, jonka näin juuri ajoissa! 

Kamelit kuten kuvasta näkee :)

Eveliinat kameliratsastuksella

Lehmiä käytetään traktoreina. Tämä ei siis ole kameli, vaikka kyttyrä sillä onkin.

Tyttönen kaivolla

Rakkaat kansalaiset….Medbörjare…

Aika vierii ja kuukaudet vaihtuu. Aatella teilläkin siellä Suomessa suvi suloinen.  Välillä kun miettii niitä valoisia iltoja, niin tulee pienenpieni kaipaus sinne, mutta sitten kun lukee fb päivityksistä kuinka siellä kelit viilenee ja suunnilleen taas räntää sataa, niin se Suomi-ikävä onkin jo tiessään! 

Viime reissun jälkeen oltiin muutama viikko kotosalla ja koitettiin puuhailla mahdollisimman paljon Mwanzan nuorisokeskuksen parissa. Järjestettiin mm. workshop-päivä nk:lle , johon saatiin yhteistyökumppaniksi muutama vammaisjärjestö ja ympäristöjärjestö. Workshoppeina meillä oli maalausta( lähinnä opetusta ja tutustumista), puutöitä (tarkoitus oli valmistaa mölkkyjä, mutta osaanottajamäärä oli liian suuri siihen), ympäristöpaja, käsityöpaja, jossa valmistettiin korvakoruja, sekä vammaispaja, jossa opetettiin mm. viittomakieltä. Nuoria oli paljon ja sen vuoksi alkuperäinen suunnitelma ei ihan toiminut, vaan se muokkautui siinä päivän kuluessa. Päivä oli kuitenkin suhteellisen onnistunut ja hyvä ponnahduslauta tuleville toiminnoille, joita koitetaan nyt kovasti saada alkamaan.

Tosiaan 13.5 startattiin taas uudelle kiertueelle. Matkalaukut pakattiin viiden viikon reissua varten. Viskattiimpa sinne takakonttiin vähän urheiluvälineitäkin, jotta ei mee pelkäksi autossa istumiseksi ja lihomiseksi tämä touhu ;) Teille, jotka olette yhtään kartalla, reittimme on kulkenut tähän mennessä Shinyangan, Singidan, Arushan, Tangan, Zanzibarin ja Pemban kautta tänne Dariin, jossa ollaan muutama päivä ja taas jatketaan Mtwaraan, Ruahaan ja vihdoin kotiin Mwanzaan.  Olemme tutustuneet nuorisokeskuksien toimintoihin ja palaveeranneet niiden kehityksestä.  Jokaisella keskuksella on omat vahvuutensa ja on hienoa nähdä keskuksia, jotka toimivat hyvin. Meillä on paljon tuliaisia Mwanzan keskukselle vietäväksi.

                                     Juha opettaa nuorisolle mölkyn sääntöjä.

Eppu antaa uusia ideoita ompelukurssilaisille. Piirretään ensin kaavat ja katsotaan mitä tulee.

                                           Ompeluluokka

                                  Laukku tuli. Tekivät ensin paperista koeversion.

Jokaisella keskuksella pelataan jalkapalloa ja verkkopalloa, joten esittelimme uuden mukavan pelin, Ultimaten. Eivät olleet monet frisbeetä koskaan nähneetkään, mutta kovasti tykkäsivät uudesta lajista.

                                           Luokkahuoneesta

Zanzibarilla vietetyn viikon majailimme Ilmakankaan mahtavan perheen luona. Mukava oli tutustua paremmin kolleegoihin ja tehä kaikenlaista mukavaa yhdessä.  Paljon saatiin viikkoon mahtumaan ja vähän päivetystä kasvoillekin hankkimaan. Jääkaapista löyty aina tarpeita erilaisia herkkuja varten ja lasten suusta se totuus taisi taas tulla kun herkkupepuiksi meitä aikuisia nimittivät ;)  On tää vaan aika mahtava työ kun työkeikkojen välissä pääsee tekemään ja näkemään yhtä sun toista.

Uusi Prado, eli Urpo (kavereiden kesken Upi vaan, Laurin eli Laten seuraaja)  on vienyt meitä lähes moitteettomasti eteenpäin, jopa niillä heikkokuntoisilla teillä, joilla kiinalaiset vasta möyrivät alustaa tulevalle asfaltille. Rukouksen voimalla mentiin eteenpäin kun kaikki kolme karttaa näyttävät erilaisilta, eikä tienviittoja ole mailla eikä halmeilla. Kartanlukijan suurin haaste on lukea karttaa, koska unohtuu yksinkertaisesti katselemaan kaikkea muuta kuin itse karttaa.  Kartanlukija on kuitenkin löytänyt omat kykynsä johtajana ja harhaanjohtaa suurella itsevarmuudella ja todennäköisyydellä.  Onneksi uudessa autossamme on kompassi, joka sentään näyttää mihin suuntaan olisi pitänyt mennä.  Kuski oppikin ennen pitkää luottamaan enemmän kompassiin kuin karttaan (tai kartanlukijaan).  Nuoresta iästä huolimatta (78,000km) Upi sai ansaitun työkykyä ylläpitävän kuntoutuksen arvostetussa palvelulaitoksessa, Toyotan merkkiliikkeessä.

Darin suurkaupungissa kohtaa sitten toisenlaisia haasteita, kuten aamuruuhka. Kiireisimmät (esim. me) koukkaavat holtittomasti jalkakäytäville ja tienpientareitten kautta ruuhkassa seisovien autojonojen ohi.  Siinä voi parhaillaan säästää jopa minuutteja.  Mietippä omalle kohalle enskerralla ku tönötät ruuhkassa, että oisko syytä ohitella jalkakäytävän kautta? Jos ne pyöräilijät ja jalankulkijat huolettavat, niin kyllä ne isommalle tilaa antaa.

Yhen sortin viheltäjiä on nuo maantiepoliisit. Niillä tuntuu aina olevan luppoaikaa sen verran, että rahaa ehtii pyytelemään. Jonku englannin kurssin ne on täytynyt käydä kun kaikki osaa sanoa ” give me my money”?  Tykkää ne joskus liftailla kyytiinkin kun se on niin halpa tapa matkustaa.  Kaikkea sitä täällä näkee ja kokee.  Ette arvaakkaan! J

Kyllä niin kovasti nautitaan tästä elämän hetkestä, joka on niin rikastuttavaa monella tavalla. Kieltä olisi kova halu oppia. Ollaankin otettu joitakin kielitunteja ja itse koitetaan opiskella mm. automatkoilla niin että ”joutilaana” oleva opettaa ja kyselee.  Swahilin kieli ei onneksi ole niitä maailman vaikeimpia ja aika nopeasti sen alkaa hahmottamaan kun perusasiat hallitsee. Välillä monen tunnin automatkalla ei vaan malta tehdä mitään kun ohitellaan mm. valtavan kauniita auringonkukkapeltoja,  joiden sekaan eppu haluaisi juosta ottamaan kuvia. Ihastusta ja ihmetystä herättävät myös keltaset tonikat teiden varsilla, joissa myydään (mitä ilmeisemmin) auringonkukkaöljyä, nyt jo kuivuneet maissipellot, liftarit (usein koululaisia), pikku karjapainemet, kurpitsakauppiaat, appelsiinipuut vihreitä appelsiineja pullollaan, pikku kylät savimajoineen ja resupekkoineen, sekä naiset kaivoilla vettä hakemassa. Niitä ohikiitäviä hetkiä on niin paljon, jotka yhä vaan ihmetyttää ja herättää niin monta kysymystä mieleen. Voi kun toivoisin, ettäjokaineni pääsisi näkemään omin silmin kuinka erilaista elämää voikaan ihminen elää. Niin monta löyhää ja kurjaa, mutta silti kaikki niin tärkeitä ja Jumalalle rakkaita. 


Eppu sai jo hyvissä ajoin synttärilaulut Spur ravintolasta, kun kyseisellä ravintolalla on tapana huomioida synttärisankarit onnittelulauluin, sädetikuin ja ilmapalloin. Eppu oli tietenkin otettu moisesta huomiosta ;) Juha  hommas vielä pedikyyrinkin vaimolleen ja jalat tuli hoidettua samalla kun hieromatuoli hieroi mukavasti selkää.

Ja matka jatkuu….

Kotona taas...

Noin kolme viikkoa vierähti matkatessa pitkin Tansanian teitä Mombasaan ja taas kotiin. Ihasteltiin Serengetin ja Ngorongoron eläimiä, Arushassa käytiin tekemässä alustavat matkasuunnitelmat vuodelle ja Tangassa moikattiin vanhoja työkavereita ja oltiin mukana vammaisille lapsille järjestetyssä päivässä. Mombasassa oli mukavat ja rentouttavat lähettipäivät ja neljän päivän täyshoidon jälkeen olo oli melko relaksoitunut. Alunperin tarkoituksena oli palata Nairobin kautta kotiin, mutta suunnitelmat muuttuivat ja ajelimme Dar es Salaamiin. Matkalla mombasan lautalle sattui hauska ”vahinko” kun eppu ajeli puolivahingossa koko pitkän lauttajonon ohi lähes tulkoon kärkeen asti, kun ei voinut olla varma että kyseinen jono johti lautalle kun ei sitten minkään valtakunnan kylttejä missään! Siinä poliisisetä antoi vähän noottia etuilemisesta, mutta nöyrästi eppu pyyteli anteeksi sattunutta mokaa ja ajoi auton sivuun arestiin. Poliisi käski odottaa siinä hetken, joten dotimme noin viisi minuuttia ja kun autojono lähti vihdoin liikkeelle (kun lautta saapui) ajoimme itsemme jonoon ja voitimme varmasti tunteja! ;)

Darissa levähdimme pari päivää ja otimme sieltä kyytiin Elisen ja Heikin, jotka olivat olleet volynteeraamassa Malawissa puoli vuotta ja ajelimme mukavasti nelistään tänne meille Mwanzaan. Kotona pesimme pyykit, kävimme kirpparilta ostamassa kaikille hyvät vaelluskengät ja tarvittavat muut vaelluskamat ja jatkoimme vielä neljän päivän omatoimimatkalle Rwandaan mountain gorillojen luokse. Rwandan reissu oli mielenkiintoinen gorillojen lisäksi mm. sen rajun historian vuoksi. 1994 tapahtuneen kansanmurhan vuoksi kymmeniä tuhansia ihmisiä kuoli ja on vaikea uskoa, kuinka nopeasti maa on palannut jaloilleen ja ihmisten kasvoilla näkyi hymy. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja mukavia, vaikka he kantavat muistoja kauhunäytelmästä, jossa monet menettivät koko perheensä. Oli mielenkiintoista lukea erään naisen tarina (left to tell / elossa kertoakseen) ja olla samalla maassa, johon tapahtumat sijoittuvat. Hyvä kirja, suosittelen lukemaan jos kiinnostaa! Käytiin myös memorial museossa, joka oli vaikuttava ja ajatuksia (ja kysymyksiä) herättävä.

Paljon on siis oltu tien päällä ja nähty mitä uskomattomampia maisemia! Vaikka ajaminen on raskasta ja kuski joutuu keskittymään todella paljon vai tiehen, niin kanssamatkustajat saavat kyllä nauttia ympäröivästä luonnosta sitäkin enemmän. Vaihtelemme kuskia sopivin väliajoin, vaikka epun ajaessa juhakin tuntuu ajavan pelkääjänpaikalta. Mutta mikäs siinä jos tykkää (kuski ei vaan oikeen tykkää). Välillä toivoisi, että tienposkessa olisi ABC josta hakea matkaevästä tai käydä helpotuksella, mutta kun kyseinen ketju ei ole vielä huomannut tarvetta Afrikassa, niin joudumme tyytymään puskapissiin ja paastoon.

Rwandasta kotiin ajaessamme sattui tiukka paikka kun meinasi löpö loppua kesken. Rwandan puolella tankkasimme viimisillä frangeilla ja tarkotus oli tankata lisää Tansanian puolella. Kas kummaa kun ei ollut huoltoasemaa sitten n. kolmensadan kilometrin säteellä! Auton polttoainelukema näytti lopussa 30km jäljellä, kun meitä alkoi jo todella jännittämään. Oli meillä teltta takakontissa ja mikäs siinä autossakaan olisi ollut nukkuminen, mutta kyllä se koti ja oma sänky kuitenkin enemmän houkutteli. Siinä sai jo rukoukset heittää yläkertaan, että jos nyt kuitenkin jostain sitä dieseliä löytyisi tai edes jonkun turvallisen paikan yöpymiselle saisi. Seuraavan kylän kodalla pysähdyimme tienposkeen ja kysyimme missä olisi lähin huoltoasema. ”Tässähän se,” tuli vastaukseksi :) Oltiin muuten aika helpottuneita kun äijä kaatoi kannulla nestettä tankkiin. Siinä tilanteessa ei voinut muuta kuin luottaa, että kyseinen neste todella oli dieseliä.

Oli kyllä todella ihanaa vaihtelua Pirkoloiden kanssa ja saatiin nauraa niin paljon, että ei taas vähään aikaan tarvi vatsalihaksia treenata. Kiitos siis Elise ja Heke ku tulitte meille ja houkuttelitte mukaanne Rwandaan ;) Näitä muistellaan vielä!

Habari?

Niin. Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että ensimmäinen työmatka on edessä. Meidän työnkuvaanhan kuuluu paljon matkustelua eri nuorisokeskuksissa. Tämän parin viikon aikana kilometrejä kertyy rutkasti, nimittäin matkaamme Serengetin luonnonpuiston kautta Arushaan, Tangaan, Mombasaan, Nairobiin ja sieltä kotiin Mwanzaan. Mombasassa on Fidan Itä-Arfikan lähettipäivät. Jos kiinnostaa niin vilkaseppa kartasta. Ajetaan Tansania sivusuunnassa läpi ja enemmänkin. Että Varjelusta todellakin matkoilla tavitaan, kun nyt on tämä sadekausikin ja varsinkin tie serengetin halki on kuulemma huono. Norsulaumoistakin on varoiteltu, voivat kuulemma kiukuspäissään kaataa auton. Mutta eihän meillä hätää ole kun kaikkivaltiaan kanssa matkataan. Matka siirtyy päivällä, koska auton peräkonttiin kurkatessa ilmeni, ettei autossa ole minkään sortin toimivia työkaluja vararenkaan irrottamiseen, saati sen vaihtamiseen. Joudutaan siis hommaamaan tunkit ja meisselit ennenkuin uskalletaan lähteä näin pitkälle matkalle.

Koti on pientä viilausta vaille valmis. On mukava asustaa kotona, vaikka talo onkin pieni ja jatkuvasti tulee uusia murheita talon kanssa, kun kaikki on niin huonosti tehty. Tämänhetkinen murheen kryyni on talon ylikuumenevat sähköjohdot. Vähän on liian ohutta johtoa lyöty seinään ku kuumenee niin vimmatusti, että lyö sähkötkin poikki! Nyt on todellakin sadekausi meneillään ja viikon verran on sadellut päivittäin. Yleensä tulee rankkoja sadekuuroja ja sitten kadut on kuraa täynnä. Ihmiset pitelevät sadetta (me mukaan lukien) kaupoissa ja missä tahansa katoksessa. Toisilla viisaammilla on sateenvarjot mukana ;) Kävipä eilen niinkin, että saatiin pidellä sadetta autossa tuntitolkulla kun auto oli korjaamolla ilmastointiasioilla. Korjaamolla meni koko päivä kun sateen vuoksi ei voitu konepeltiä auki pitää, kun ei ollut katosta.

                                                  Tässä olkkarimme ennen ja jälkeen :)

Täällä on paljon arjen iloja, kuten sähkö ja kraanavesi. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että nämä molemmat melko mukavat ominaisuudet puuttuvat yhtä aikaa. Näin kävi esimerkiksi eräs ilta kun eppu päätti makeanhimoissaan leipoa pullaa. Internetti on hyvä, mutta kauheesti siellä on kaikkia herkullisia reseptejä ja leivontakuvia, joita sitten itekin haluaa saada maistaa. Tälläkertaa eppu iski silmänsä vaniljapulliin. U-turnista ( kaupungin paras ja kallein supermarket) löyty vaniljan makuista custard powderia, josta piti saada vaniljakastiketta. Ohjeet oli purkin kyljessä seuraavat: sekoita custard powderia, sokeria ja 50ml maitoa. Sitten keitä 450ml maitoa ja lisää seos siihen. Noh, pieni pulma oli se, että kuinka paljon tota jauhetta pitää tohon 50ml:aan maitoa laittaa?? koko tonkka vai lusikallinen vai mitä? Sekoittelin mutulla ja lisäsin kirkkaan keltasen mössön kiehuvaan maitoon kokoajan sekottaen. Eipä menny ku 5 sekuntia ja koko hässäkkä oli yhtä klimppiä. Jaaha. Se niistä vaniljapullista. Mummolla oli aina valtavan hyvät sokeripullat ja niimpä ajattelinki kokeilla samanlaisia samoilla geeneillä. Siinä vaiheessa meni sähköt ja talo pimeeks. Tulitikut kaivettiin esille ja kynttilät palamaan. Vähän harmitti, että näinkö jäi pullan teko kokonaan. Puolisen tuntia meni ja kas, sähköt palas. Ei huonoa jos ei jotain hyvääkin, pitkän kohotusajan ansiosta saatiin tuplasti pullia! Pullat uunissa ja vesi kielellä ja pam! Keittiön vesiputki hajos! Vettä alko työntymään semmosella volyymillä, että ajateltiin jo uikkarit vetää päälle ja ottaa iltakylpy keittöinlattialla. Onneks kuitenki lavuaari veti niin uskollisesti, ettei lattialle asti ehtinyt. Pitkällisen etsinnän jälkeen löytyi vesipiste, josta saatiin vedet poikki. Samalla tosin lähti naapuriltakin vedet. Yhä se hana tiputti koko seuraavan yönkin ja seuraavana päivänä päästiinkin siitä ruostehanasta eroon. Että kuten sanottu niin aina näistä ongelmista seuraa jotain positiivistakin ;)