Sundarban

Viime viikonloppuna tehtiin siis ensimmäinen kunnon koko perheen matka Dhakan ulkopuolelle. Lähdettiin sellaiselle "ryhmämatkalle", jossa meitä oli yhteensä 14 + lapset. Laivassa olis ollut tilaa 20:lle henkilölle ja koitettiin saada mukaan mahd. paljon porukkaa, jotta hinta menisi alaspäin. Onnistuttiin siinä siis ihan hyvin. Meitä oli kolme perhettä, jotka oltiin tuttuja entuudestaan. Laivalla riehui viisi poikaa ja neljää heistä sai vahtia aika tarkkaan, kun laivalla oltiin. Oli mukava kun oli pojilla kaveria toisistaan, kun olivat niin saman ikäisiä. Alex nyt oli omassa ryhmässään, mutta kolme 2 -vuotiasta ja yksi 4 -vuotias.

Alunperin oli tarkoitus lentää Khulnaan, josta laiva lähti. Matkatoimistossa meidät yllätti reissun kokonaishinta ja päätettiin perua lennot ja ajaa sen sijaan edullisemmin. Vuokrattiin kuski, joka on työskennellyt Fidalle (tai sen porukalle) vuosikymmeniä ja hän tuli Faridpurista tänne Dhakaan ja ajoi noin 8 tunnin matkan Khulnaan. Matkaan lähdettiin torstaina puolen päivän aikaan ja illalla 8.30 oltiin perillä. Käytiin pikaisesti Fardipurin lastenkodissa, jossa Fidalla on edelleen jotain kummilapsitoimintaa ja koska minä en ollut nähnyt paikkaa ja se siinä sopivasti matkan varrella oli, niin pysähdyttiin siinä teelle. Vastaanotti oli melkoinen. Lastenkoti on nykyään tyttöjen asuttama sisäoppilaitos enemmänkin (pojilla oma) ja valtava tyttölauma ympäröi pojat. Kevin ujosteli hieman niin suurta tyttölaumaa ja Alex kierteli sylistä syliin.

Eka yö yövyttiin hotellissa ja aamulla seittämän pintaan riksat tuli hakemaan meidät veneelle. Seuraavat kaksi yötä yövyttiin laivassa, jossa meillä oli pieni kahden pedin hytti. Alex nukkui mun kanssa alapetillä, Juha ylhäällä ja Kevin patjalla lattialla. Kumpanakin yönä Kevin siirtyi mun ja Alexin seuraan ja siinä me pikku pedillä kolmestaan nukuttiin. Tokana yönä olin jo niin väsynytkin, että eipä pieni ahtaus paljoa unta haitannut. Ensimmäinen päivä vietettiin ainoastaan laivassa seilaten päämääräämme. Toisena päivänä heti aamulla 6.30 hypättiin pienempään veneeseen, jolla mentiin kapeita joenuomia pitkin. Opas ilmoitti, että nyt pitää kaikkien olla hiljaa, jotta voidaan nähdä kenties eläimiä. Viiden pojan kanssa se oli helpommin sanottu kuin tehty. Silloin kun lapsen pitää olla hiljaa, se todennäköisesti ei ole hiljaa. Kevinillä ainakin oli asiaa kokoajan ja oma keskittyminen meni lähinnä siihen että omat lapset pysyy jokseenkin hiljasina. Matkassa kun oli niitäkin joilla ei ollut lapsia, eikä olisi halunnut pilata heidän tunnelmaa. No, se oli vähän stressaavaa. Loppusuoralla opas veti keksipaketit jakoon ja mietin vaan, että olisi voinut vähän aikasemmin vetää tuon ässän hihasta niin olisi kenties lasten suut pysynyt paremmin supussa.

Sitten oli aamupala laivassa ja sen jälkeen mentiin metsään kävelylle ja rannalle uimaan. Uimaosuus oli lapsista varmaan se päivän paras. Tämän retken jälkeen oli lounas ja vähän lepoa ja käytiin vielä toisella patikalla ennen auringon laskua. Se päivä olikin aika rankka, vaikka mukava myös. Illalla kun lapset nukahti ja istuttiin iltaa aikuisten kesken, huomasin kuinka jalkoja pakotti ja väsytti. Kilometreissä retket ei olleet pitkiä, mutta se kymmenen kiloa ylimäärästä jotai kannoin edessä ja takana koko ajan mukana, teki hyvän lisän.

Viimisenä päivänä tehtiin vielä yksi kävelyretki metsään ja muuten seilattiinkin sitten takaisin päin. Me perheelliset jäätiin pois Monglassa, jotta ehdittiin kuka lentokoneeseen ja kuka tielle. Kotimatka meinasikin käydä jännäksi, kun käytiin tankkaamassa ja sen jälkeen moottorista alkoi kuulua omituista pärinää kun painoi kaasua. Ensimmäinen pelko oli, että nyt jäädään tielle. Kuskilla oli siellä Faridpurissa joku mekaanikko kaveri ja päätettiin käydä näyttämässä autoa hänelle. Ajettiin siis taas sinne samaan paikkaan teelle ja Kevin ilmoitti jäävänsä autoon kun pelkäsi tyttöjen hyökkäystä ;) Pojat katteli autoa ja syyksi selvisi polttoaine. Ilmeisesti siihen oli sekoitettu jotakin, joka aiheutti kolinaa moottorissa. Päätettiin kuitenkin yrittää kotiin vielä samana iltana ja onneksi päästiin turvallisesti perille. Yleensä en pelkää kovin helposti liikenteessä, mutta tällä matkalla (mennen tullen) taisin rukoilla aika paljon ja paluumatkan väsymystä en saanut nukuttua yhtään pois. Välillä lepuutin toista silmää, mutta yleensä kohta avasin toisenkin. Pojat jaksoi tosi hienosti automatkat. Kevin nukahti viidessä minuutissa kun pääsi autoon ja kyllä illalla nukutti kun vihdoin kotiin päästiin. Pojat sai kantaa suoraan sänkyyn ja itekin nukuin niin sikeesti, että heräsin yöllä siihen kun Alex tippui sänhystä. Yleensä nostan sen omaan sänkyyn syötön päätteeksi tai jos jääkin viereen niin joko keskelle tai "siipieni suojaan". Sinä yönä olin niin poikki, etten tainnut tajuta mistään mitään ja niin sitten pääsi käymään. Onneksi mitään ei sattunut ja pienen itkun päälle jatkoimme taas unia.

Mukava reissu siis oli ja kaikki meni tosi hienosti. Kyllä lasten kanssakin voi reissata, vaikka onhan se erilaista.

Tiilitehtaita oli paljon matkan varrella. 

Onhan siinä hommaa kasata tiilejä päällekkäin. 

Matkaan kuului myös noin puolen tunnin lauttamatka. 

Kevin ehti livahtaa rattiin :)

Pojilla oli vientiä!!

Ei ollu puutetta vauhdin antajasta. 

Aamulla tosiaan ne riksat toi meidät satamaan, josta otettiin moottorivene ja hurautettiin meidän pikku laivalle. 

Maisemia ja näkymiä satamassa

Pyykkääjät

Väripilkkuja ei tästä maasta puutu

Kalastajia oli paljon erinäköisillä veneillä. 

Auringon nousu. Harvoin olen sitä ollut todistamassa, mutta kaunista oli!

Luonnon hiljaisuus oli kuin musiikkia korville. 

Bongaa kuvasta käärme!

Lintujen kirjo oli myös upea. 

Kauriita ja bambeja näkyi myös. 

Tässä lähestytään jo biitsiä

Pieni pullukka

Pojilla oli niin kivaa yhdessä ja hauskuuteen ei muuta tarvita kuin vesi!

Alex kulki kätevästi mukana ja siinä sai hyvät torkut myös. Ilma oli vielä ihanan sopiva ja just täydellinen tällaisen retken tekemiseen.

Eipä vissiin oo montaa ahdattu yhteen paattiin!

Kotkahan se siinä

ja siinä

No tässä on sitten se tiikerin tassu. Valitettavasti ei nähty ite tikrua, mutta siinä se on joskus tepastellut. 

Lisää kauniita paikkoja

Ja reppureissaajat

Pojat teki hassuja ilmeitä :)

Tässä tulee meidän catfish. 

Yleensä ruokahalu on parempi kun ei näe mitä syö. Nämähän ei mitään kaunokkeja ole.

Nuorin matkustaja pärjäsi ja viihtyi tosi hyvin. Välillä kävi hytissä nukkumassa ja onneksi yötkin menee hyvin, ettei naapureita häirinnyt.

Tässä laivan ruokailutilat. 

Pikkujuna

Maa oli täynnä näitä puiden juuria. Ei olis kovin kiva kävellä niiden seassa. 

Tämä oli siis meidän alus, jossa meitä matkustajia oli yhteensä se 14. Illalla oli upea kiivetä tonne ylös katsomaan tähtitaivasta. En muista milloin oisin viimeksi nähny niin valtavasti kirkkaita tähtiä taivaalla. se oli mykistävää!

Ja sitten paluumatkalta. Liikennettä oli koko matkan eikä kuski kovin helposti nukahda rattiin tässä liikenteessä. Pimeellä ajaminen on aina tuplasti haastavampaa, mutta onneksi tälläkertaa ei tarvinnut huolehtia siitä itse. Olishan se muuttanut varmaan monta asiaa täällä jos meillä olisi ollut kuski, niinkuin muilla on.

Ja kappas, fanttikin oli lähteny.

Semmonen upea ja ihana matka meillä oli viime viikonloppuna. Nyt tuntuu että toivutaan siitä vieläkin väsymyksen merkeissä. Mielessä on vielä toinenkin reissu. Katotaan saadaanko aikaseks ja ehditäänkö toteuttamaan vielä kun aika käy vähiin. 

Tehdasvisiitti

Tänään päästiin käymään pienellä nahkatehtaalla, jossa valmistetaan tuotteita mm. Ruotsin kuninkaallisille ;) Juha tapasi erään vanhemman ruotsalaispariskunnan klubilla ja kävi ilmi, että heidän suvussa on noin sata vuotta vanha nahkafirma ja pieni tehdas täällä Dhakassa. Siis tehdas ei ole niin vanha. Päästiin tänään käymään siellä ja huomenna he vierailevat vuorostaan meidän projektissa. Ovat kiinnostuneita tekemään kenties jotain yhteistyötä. Tässä alkaa monenlaiset bisnesideat pyöriä päässä :) Näin siinä aina käy, että kaikkea jännää tapahtuu ja johdattuu just kun lähtö lähenee. Ollaan nimittäin saatu aika kivoja yhteistyökuvioita alulleen ja jännittävää nähä mitä niistä poikii.

Tämä tehdas oli siis aika pieni ja työntekijöillä aika "unelma"duunit. Hyvät edut ja kivat työolot.

Tässä ompelija hommissaan. 

Ja huomenna lähetään sitten reissuun! Me päätettiin nyt sitten mennä autolla tuo matka täältä Dhakasta sinne Khulnaan, josta se laiva lähtee sinne Sundarbanin sademetsiin. Sanotaan että se kestää noin 8-9 tuntia, katotaan mitä todellisuudessa. Jännää päästä vähän näkemään muutakin tästä maasta kuin pölyä, ruuhkaa ja ihmisiä. Kerron sitten lisää kun ollaan viisaampia :)

Nyt pakkaamaan loput! 

Mukavaa viikonloppua!

Kasvua ja kehitystä

Ihan hurjaa vauhtia kasvaa tuo pienempi ja joku kysyikin, että mitä mä oon sille syöttäny ku se on noin ikäänsä edellä motorisesti. Alex on aika haastava vauva, eikä mikään muu juuri ole hyvä paikka kuin syli. Ei sitteri, ei bumbo (jossa kyllä istuisi jo tosi hyvin), eikä lattialla maaten eikä istuen. Kun laittaa selälleen, hän on heti kohta mahallaan ja siinä sitten konttausasennossa heijaa edes ja taakse ja koittaa nousta karhunkävelyasentoonkin. Mikä vain olisi hyvä kunhan liikkeelle pääsisi. Luulenpa että se onkin syy pitkälti siihen miksi hermostuu ja kitisee siinä - kun ei pääse liikkeelle vaikka kuinka haluaisi. No, ajallaan kaikki, ajallaan. Muuten on hyväntuulinen ja hymyileväinen kullannuppu.

Painossa pikkunen on samankokoinen nyt vajaa 5-kuisena, kuin isoveli oli vuoden ikäisenä, eli päälle 8kg :D hahaha!

Eilen saatiin seurata kun Alex nauroi muistaakseni ekaa kertaa oikeen pitkään hekottamalla kun Kevin hyppeli vieressä ja teki temppujaan. Kyllä oli hellyyttävää.  Tässä on vähän kuvia viime päiviltä pojista tai lähinnä pikkuveljestä. Isompaa on jo vaikeampi kuvata. 

Iltajumppa

Joskus on kiva viedä leluja parvekkeelle ja leikkiä siellä. 

Onni on

Pieniä asioita, tyytyväisyyttä tässä ja nyt. Mä oon viime päivinä, tai tämän viikon aikana ainakin saanut huomata, että oon piristynyt kovasti kaikesta fyysisestä väsymyksestä huolimatta. Yhtäkkiä tuntuu, että asiat on taas jotenkin hyvin ja mäkin oon ihan onnellinen tässä ja nyt. Täällä on ollut niin paljon haasteita, että niistä tulis monta sivua juttua, mutta ehkä niihin palataan vielä joskus. tai sitten ei. En tiedä. Nyt kuitenki ajattelin pari kiitosaihetta käydä tänne laittamassa näin nukkumaanmenon kynnyksellä.

No, mikä se nyt sitten on niin hyvin tääällä tai mistä tämä ilo nyt "yhtäkkiä"? Kesän jälkeen kun palattiin takasin tänne kotiin Dhakaan, olo oli vähän yksinäinen. Mun paras ystävä täällä oli lähtenyt ja meidän suomalainen ystäväperhe oli lähdössä myös. Ihmettelin, että miten ne kaikki nyt lähtee ja mistäs mä nyt hommaan uusia ystäviä mulle ja Kevinille. Minä kun taidan olla vähän sellanen, että mielummin muutama läheinen kuin paljon sellasia etäisempiä kavereita. Kaikkien kanssa ei vaan ole yhtä hyvä tai helppo olla, tai ei muuten vaan löydy jutun aihetta. Ite viihdyn ihmisten kanssa, joiden seurassa on vaan luontevaa olla. Sen pitää olla jotenkin aitoa ja avointa. Kyselin sitä silloin vähän Jumalaltakin, että mites sä nyt tälleen tän järjestit. Mutta samalla uskoin, että varmaan tulee jotakin uutta tilalle. Niinhän se usein on. Nyt mulla on ollu niin kiireinen viikko, että joka päivä jotakin jonkun kanssa :) Ja mä niin NAUTIN kun mulla on tekemistä kodin ulkopuolellakin. Varsinkin erään naisen ja hänen kahden pojan kanssa ollaan vietetty paljon aikaa. Heidän pojat on hyvin saman ikäisiä Kevinin kanssa. Ollaan pitkään moikkailtu ja vaihdettu muutama sana klubilla lasten altaalla poikien uidessa, mutta koskaan ei olla tehty mitään yhdessä tai oltu sen enempää tekemisissä. Mistähän sekin nyt sitten alkoi, varmaan hän kutsui meidät luokseen leikkimään tai käytiin yhdessä jossain kaupassa tai jotain. Huomenna ollaankin menossa illalliselle heidän luo. Ne on ruotsalaisia ja oikein mukavia, niinku ruotsalaiset usein on.

Oon oppinu aika paljon itestäni ja omasta luonteestani täällä. Oon huomannu, tai oon kyllä aina tiennytkin, että sen toisen osapuolen on oltava aika aktiivinen ja tehtävä usein se aloite ja sitten mäkin jotenkin rohkaistun sen jälkeen. Se on aika ärsyttävää.  Ehkä se on myös saamattomuutta tai sitten vaan sellasta etten halua tunkeilla kenenkään elämään :) Mutta se on ollut enemmänki este varmaan sille, että oon sitten ollut paljon vaan kotona.

Niin sitten tavattiin kans se yks toinen perhe, josta saatoinkin jo mainta aiemmin silleen vähän vahingossa lasten kautta. Meidän pojat leikki yhdessä ja sitten alettiin juttelemaan. Tai mä jopa ihan oma-aloitteisesti kysyin että ovatko uusia täällä kun siellä nordic klubilla tietää melkeen kaikki vanhat ketkä täällä on olleet siitä asti ku ite tultiin. Ja hekin niin mukavia ihmisiä, että on ollut kyllä kivaa heidänkin kanssa ja ollaan saatu auttaa heitä alkuun täällä ja näyttää joitakin paikkoja mistä mitäkin saa jne.

Että siis näin se Taivaan Isä on meistä ja nyt varsinkin tässä asiassa musta huolta pitänyt ja siitä niin hyvä mieli. Että mä oon saanut kavereita, joiden kanssa tuntuu että on hyvä ja mukava ja rento olla. Ja Kevin on saanut uusia leikkikavereita siinä samassa ja voi että miten hän nauttiikaan päästä muiden lasten leluilla leikkimään! Siitä tulee myös iloiseksi kun lapsi on niin iloinen leikin pyörteissä ;) Helpottaa tosi paljon, että Kevin on niin sosiaalinen ja tekee helposti kavereita. Varsinkin tykkää vanhemmista lapsista erityisesti! heh, siitä olis monta hyvää juttua kuinka hän soluttautuu seuraan kuin seuraan. Olis äidilläkin oppimista siinä ;)

Meidän nelikuinen Alex kehittyy ja kasvaa vauhdilla. Nyt jo nousee konttausasentoon ja heijaa siinä hetken ja sitten taas levähtää. Ilmeisesti ei riitä peruuttaminen, vaan myös eteenpäin olis päästävä. Alex kattoo niin ihailevasti Keviniä ja viihtyy hyvin siellä missä isoveli tekee temppujaan. Kevin taas on ihana isoveli, joka silittää ja halailee pikkuveikkaa tuon tuosta, antaa tuttia, hakee puklurättiä ja hymyilee nätisti. Että mietinkin yks päivä, että onneks Kevin on se isompi kun hänellä on sellanen huolehtivan oloinen luonne ja selkeesti tykkää vauvoista. Sanoikin mulle yks päivä ku juttelin erään naisen kanssa, jolla oli 7-kuinen tyttö, että kato äiti tossa on tollanen samanlainen. Kysyin että mikä? tuommonen niinku alex. Ai vauva? Niin. Näytä sitä Alexille. On ne söpöjä!

Mutta nyt nukkumaan ja näin.