Kevin tässä taas moi!

Pitkään aikaan en ole ollut äänessä ja vähän oon huolestunu, että mitä se äiti on musta tänne kirjottanut. Siispä päätin vähän  kirjottaa omasta näkökulmastani totuuksia meidän elämästä. 

Niin me ollaan oltu täällä erimaassa jo aika kauan. Monet on kysyny äitiltä, että miten mä oon sopeutunu tänne. En tiiä mitä se on vastannu, mutta luulisin et mä oon sopeutunu meistä parhaiten. Mua ei niin kiinnosta missä me ollaan, mua kiinnostaa lelut, kaverit ja se että on tekemistä. Mulla on täällä joitakin kavereita joita voisin kyllä nähä enemmänki ja ihan kivoja leluja myös.  Käydään aika usein uimassakin ja aina välillä äiti vie mua uusiin paikkoihin ja uusien lasten luo, jossa on sitten erilaisia leluja.

Mähän olin sillon pienenä uimakoulussa ja siitä oli kyllä hyötyä. Osaan jo uida ihan ite kellukkeilla isossa altaassa! Ongelmana on vaan, ettei mulla oo omia kellukkeita. Äiti kyllä sanoi, että kohta saan sellaset. Mun kaveri kuulemma tuo englannista.  Vesi on kyllä aika kylmää ja sitten pitää lämmitellä välillä. Se onnistuu parhaiten siten, että menee makamaan lämpimille laatoille tai laittaa pyyhkeen ympärille. Aika nopeesti on kuuma taas. Klubilla on muutenki kivaa, kun siellä voi uida, laskea liukumäkeä, pelata guitar heroa tai tennistä. Tai mä en vielä osaa pelata, mut tykkään kattoo ku esim. äiti pelaa.  Tenniksessä mulla ei oo vielä ketään opettajaa kun niiden ( ja isin ja äitin) mielestä oon liian pieni, mutta harjoittelen usein itekseni jos kenttä on tyhjä. Onhan ne monet muutki itseoppineita. 

Nykyään otetaan yhteen äitin ja isin kanssa aika paljon. Yleensä mä hermostun jos esimerkiks en saa jotain herkkua tai pitää lähtee kavereilta liian aikasin tai jos pitää laittaa aamulla päivävaatteet just ku mulle on väkisin illalla laitettu yövaatteet. Se on kumma kun pitää vaihella vaatteita aamuin illoin. Joskus suututtaa myös kun nuo ei tajua mitä mä sanon, vaikka mun mielestä puhun ihan selvästi. Ei sillä että mäkään aina oon ihan perillä niiden sanomisista. Mutta ei se hermostuminen haittaa, ku kyllä nuo isi ja äitikin hermostuu ainakin liikenteessä. En oikeen sieltä takapenkiltä nää tilanteita, mutta niillä vasta hermot menee ku muut on kuulemma huonoja kuskeja ja ne riksapyörät tukkii tiet. Tähän en osaa ottaa kantaa kun en tosiaan sieltä takaa näe kuka mitenkin ajaa ja saatan olla niin uppoutunut johonkin kirjaan.

Mitäs muuta? Voisin kyllä vielä mainita että jos mut johonki (rätti)kauppaan raahataan, ni turha odottaa että istuisin nätisti paikoillani tai pysyn sylissä. Sen verran mua uudet ympäristöt kiehtoo että haluun nähä mitä niiden hyllyjen välissä ja rekkien alla on. Viimekskin löysin sellasen pölyhuiskan yheltä hyllyltä ja siitä sai hyvän hevosen. Ekaks pyyhin sillä vähän pölyjä tosin. Voin kyllä hetken istua paikoillani jos saan kattoo jotain lastenohjelmaa puhelimesta. Mutta se on kyllä ainut ehto. 

No nyt mun pitää mennä nukkumaan. Tai ehkä mä syön jotain iltapalaa kans. Riippuu mitä tarjotaan, et löytyykö mitään mistä mä tykkään tai mitä tekee mieli. Saatan syödä vaan banaaneja jos on. Äiti varsinki ressaa mun syömisistä tai siitä jos oon kokoajan jääkaapilla. Mutta kyllä sekin sitä kaappia aika tiheesti aukoo. Pakko kyllä myöntää et oon aika nirso. Mutta jos mä jostakin tykkään ni sitten mä voisin syödä sitä samaa niin kauan että kyllästyn. Kai äitillä on joku ongelma sen kanssa ku tyrkyttää eri ruokia vähän niinku joka päivä. Yhtenä viikkona söin kyllä makaronilaatikkoa monta kertaa päivässä ja monena päivänä. Kai se tajus mun vinkistä kun otin jääkaapista ketsuppipullon ja pyysin ruokaa ;)

no nyt hyvää yötä, good night!

-Kevin

Hilirimpsis ja terveisiä Nepalista!

Meillä oli viisipäiväiset koulutuspäivät Kathmandun metsän laidassa, tosi kivassa Forest Resortissa. Lapsille oli järkätty hoitajat ja olivatkin hyvässä hoidossa. Kevinillä tosin tuli ripuli just sopivasti maanantaina ja kestikin koko reissun ajan. Säälitti hoitajien puolesta kun saivat olla vaihtamassa vaippaa ja pesemässä housuja tuon tuosta. Mutta minkäs sille mahtoi. Mulla oli tietysti ihan kamala nuha taas ja valvoin joka yö muutaman tunnin tukkoisen nenäni kanssa. Mitään kun ei ollut tehtävissä sen avaamiseksi. Aamuseiskalta teki vähän kirpeetä herätä.

Perjantaina piti lähteä lento kotiin ja Juha lähti aamupäivällä hakemaan meidän viisumeita. Hakemukset oli vienyt jo aiemmin viikolla ja nyt piti vain käydä ne viisumit hakemassa. No, hommahan ei tietysti niin yksinkertainen ollut ja koska viisumitoimiston virkailija oli täysi ääliö (oikeesti), hän ei halunnut antaa viisumeita ennen koneen lähtöä, vaikka olisi sen voinut tehdä. Joten, jouduimme jäämään pois koneesta ja odottamaan maanantaihin saakka, kun lentoja ei ollut la eikä su. Toisaalta se ei meitä pahemmin haitannut, saatiin pari päivää lisää ja päästiin tutustumaan vähän enemmän Kathmanduhun.

Kaupunki sinänsä ei mun mielestä oo mikään kaunis, vaan enemmänkin kuin pommin tai sodan jäljiltä. Kaikkialla on kivi/hiekkakasoja, tiet auki ja ne mitkä oli paikallaan, oli kamalassa kunnossa. Useista taloista puuttui seiniä kun ovat leventäneet teitä… ja aika likasta ja köyhää kans. Vähän sellanen sama tunne kuin olis ollut Venäjällä. Siinä meidän hostellin vieressä oli turistikatuja jotka näytti paljon paremmalta ja siellä oli halvalla kaikenlaista, lähinnä trekking kamaa. Ostin pari The North Facen takkia, toinen oli n 5€ ja toinen 15€. Ei tosin aitoja mut sama se, hinta oli kohillaan. 

Juha joutui apinan hyökkäyksen kohteeksi ja Kevinkin melkein. Oltiin yks iltapäivä porukalla (oppaan kanssa) kävelyllä metsässä ja takaisin tullessa juha otti taskusta suklaapatukan. Tarkkasilmäinen ja ahne apina näki tilanteen ja tuli Juhaa kohti. Juha ehti tunkee patukan suuhunsa ja  kääntää selkänsä ja apina olikin jo reppuselässä. Vähän siinä säikähettiin, mutta saatiin hätisteltyä otus matkoihinsa. Toinen läheltäpiti tilanne sattui kaupungilla. Ostin Kevinille banaanin katukojusta ja käveltiin siinä etsien taksia. Ylitettiin tie ja siinä tienvarressa oli niitä apinoita taas kärkyllä ja pari bongas tietysti sen banaanin ja tuli siihen tuijottamaan meitä. Heitin hädissäni ensin kuoret, jotka ei tietysti kelvanneet. Sitten tajusin että Kevinillä on bansku kädessä ja heitin sen niille niin jättivät meidät rauhaan. Ne osaa kyllä olla aika pelottavia!

Pikku katusoittaja

Kevin ja kaverit

Apinalauma golfkentällä

Metsässä  saattoi bongata kauriitakin. Ne oli vaan tosi arkoja ja juoksi kyllä nopeasti pakoon meitä. Vasta myöhemmin huomasin, että kuvassa oli myös pikkubambi :)

Reippaat retkeläiset

Bangladeshin tiimit.

Käytiin yks päivä kattomassa kun hindujen ruumiita poltettiin. Se oli aika karua. Joen varressa oli kuin isoja nuotioita, joissa paloi ihmisruumiita. Kyllä sen paikan näkeminen ja niiden ihmisten seuraaminen mitä erikoisimpine rituaaleineen ja menoineen sai taas kiitolliselle mielelle, ettei olla synnytty hindu- tai muslimiperheeseen. Näistä uskonnoista ei niin helppo ole irtaantua tai ymmärtää että 23 000:n (hindu)jumalan tilalle riittäisi yksi elävä Jumala, joka rakastaisi ehdoitta. 

Ostakee sitä, ostakee tätä...

HIndujen pyhä kuolin-/polttopaikka

Siinä nitä ruumiita poltetaan nuotiolla. Puuta alle, ruumis väliin ja heinää päälle. 

Kukkuu

Juha kävi vielä maanantaiaamuna puoli seitsemän aikaan katsomassa Buddhalaisten rukousmenoja.  Siellä oli kansaa kiertämässä temppeliä ympäri ja lausumassa rukouksiaan. Kyllä siinä on elämälle suorittamista ja rituaaleja kerrassaan.  Nuo uskonnot on usein niin vahvasti kulttuurissa kiinni. Mutta mitä sitä joutuukaan ihmispolo tekemään, jotta tulisi hyväksytyksi ja ansaitsisi paikkansa jossain paremmassa kuoleman jälkeen. Ja silti, vaikka koko elämänsä eläisi siinä toivossa, se ei tuota toivomaansa lopputulosta. Nämä "idän" uskonnot on nimenomaisia uskontoja, joissa suorittaminen on se juttu. Kristittynä meidän ei tarvitse suorittaa mitään, eikä voidakaan, sillä lahja joka ollaan saatu, on ilmainen. Vaikkei oltais sitä ansaittu. Voidaan siis keskittyä vain syventämään suhdettamme Luojamme kanssa. 

Näyttäis lihatiskiltä

No nyt ollaan taas kotona ja täällä on ilmat lämmenny entisestään. Mihin tässä vielä oikeen ollaan menossa?! Sisälläkin alkaa oleen jo ilmastoinnin tarvetta. Niin ja vaikka olis kuinka vaikea uskoa, niin kymmenen päivän poissaolo näkyi kotona aika selvästi. Lattiat oli mustaa pölyä täynnä (jalkapohjista sen näkee) ja mehän annettiin potkut meidän apulaiselle just ennen lähtöä, koska tyyppi oli niin outo ja siitä ei vaan tullut mitään vaikka annettiin mahdollisuus ja haluttiin katsoa josko kehitystä olisi tapahtunut. Sitä ei tapahtunut. Saadaan maanantaina toinen, erään maasta muuttavan espanjalaisperheen apulainen ensiviikolla, joten toivotaan nyt että vihdoin meitä onnistaisi.  Niin täällä on nyt sitten kotitöitä ihan riittävästi Kevinin hoidon ja ruuanlaiton lisäksi. Joka päivä pitäisi mopata, mutta enhän mä jaksa, hyvä kun noita ainaisia tiskejä jaksaa tiskata.

Suomi-ikävä ei jotenkin nyt tunnu menevän ohi ollenkaan. Vaikka saatiin karkkia ja teetä ja muuta mukavaa Suomesta ( iso kiitos family Soinisille!), niin kauheesti tekis mieli ulkoilemaan ja leikkimään ulos. Siis ei mun nyt niin paljon mieli tee leikkiä, mut sais Keviniä ulkoiluttaa pihassa. Kyllästyttää aina lähteä samaan paikkaan. Mieti nyt, jos kaupungin ainut paikka jossa saisit olla rauhassa ja mikä olis lapsiystävällinen/missä olis jotakin tekemistä, olis vaikka paikallinen aidattu uimaranta, niin jaksaisitko käydä siellä joka päivä??

Välillä olo on kuin vankilassa… vaikken vankilassa oo ollutkaan, mutta voisin kuvitella sellasen yksityisen vankilan, josta ei pääse ulos ;) Toinen ongelma on sitten, se että jos yksin pääsisikin johonkin lähtemään, täällä ei halua mennä yksin juuri mihinkään. Ja kirppiksiä on ehkä eniten ikävä!!

Onneks perjantaina oli kauan kaivattu H&M sale, jossa kaikki vaatteet maksoi 1,50€/kpl. Siellä on kyllä aina mahoton ryysis kun ihmiset ahtautuu parkkihalliin, jossa pöydät on täynnä vaatteita ja alkaa änkemään niitä kasseihinsa. Ensimmäisen kerran jälkeen opin taktiikan, joka toimii hyvin ja saalista syntyy ;) Viime aikoina on ollu tosi vaikee löytää juuri mitään vaatteita itelle ja Kevinille. Meidän kokoja ei oikein ole niissä muutamissa paikoissa, joissa länkkärivaatteita myydään. Isoille leideille olis tarjontaa paremmin... (ulkomaalaiset kun yleensä on isoja...) mutta nyt on ainakin hetkeks taas kaikkee kivaa ja vaihtelua! Ensi viikolla on joku carment clearance taas, jossa pitää pyörähtää... ja enskuussa taas Kappahlin myynti, jossa saattais olla kivaa Kevinille. Että nyt ois hyvä aika vierailla täällä päin ;)

Keväälle olis vielä vapaita paikkoja Bangladeshin lomaparatiisissa! ;p 

Tässä muutama kuva meidän teettämistä huonekaluista... Pöytä on vähiten sitä mitä toivottiin, mutta kyllä siinä nyt ruokansa syötyä saa. Pinnasta on jo lähtenyt maali pesemisen seurauksena. Eihän keittiönpöytää toki ole tehty pyyhkimistä varten, saati pesuaineen käytön kestäväksi.

Tässä meidän ruokapöytä ja tuolit. Tuo poikkipuu pöytään tehtiin jälkikäteen jalkoja suoristamaan...

Rottinkituolit kaipaa vielä istuinpehmusteet jotka pitää tietysti teettää. Valmiina ei mitään.

Ja tässä meidän sänky, johon tilattiin ihanan pehmeä ja miellyttävä patja ja saatiin kova sen sijaan. No aina ei voi voittaa, ei edes Bangladeshissa. (Alennusta saatiin vähän kylläkin)


Huomenna lähdetään Nepaliin koulutusmatkalle. Seuraavat mietteet varmaan sieltä sitten :)



To be continued...

Meidän talvi ei sitten kovin pitkään kestänyt. Näin sen pitäisi suomessakin olla; pari kuukautta talvea ja loput niitä muita vuodenaikoja. Täällä on siis lämpömittari kohonnut jo MIELLYTTÄVIIN kesäisiin lukemiin. Aurinko on paistellut ja klubilla on vietetty aikaa uiden ja lämmöstä nauttien. Useimmiten menen Kevinin kanssa sinne aamupäivästä, syödään lounasta ja kärryttelen jätkän nukkumaan. Siinä saan sit tunnin, pari loikoilla omissa oloissani tai seurustella tuttujen tai tuntemattomien kanssa. Ruotsia pääsisi harjoittelemaan halutessa, sillä täällä on paljon ruotsalaisia. Jotenkin se vain kangertelee eikä sanoja löydy.Yks päivä käytiin leikkimässä tossa vastakkaisella naapurilla, jossa asuu ruotsalainen perhe. Niillä on omakotitalo, joten siinä pihassa lapsilla riitti tutkittavaa.

Käytiin Bangkokissa uusimassa viisumit viime kuun puolessa välissä. Paluun jälkeen taisi tulla pieni kulttuurishokki, kun Bangkokissa tunnetusti on kaikkea vähän liikaakin ja jos täällä kuvitteli jotain olevan niin sen käynnin jälkeen täällä ei enää ollutkaan mitään. Onneksi säät suosii ja altaalla olo piristää kummasti. Pikkuhiljaa taas alkaa sopeutumaan uudestaan :)

Koti ollaan saatu jo ihan kodikkaaksi ja asuttavaksi. Teetettiin siis sänky, ruokapöytä + tuolit ja lipasto. Sohvakalusto uusittiin käytetyllä rottinkisohvalla ja nojatuoleilla, jotka ostettiin eräältä pariskunnalta. Teettäminen tuli halvemmaksi ja saatiin jokseenkin sitä mitä haluttiinkin, vaikkakaan lopputulos ei aina aivan miellyttäny ja työ tehtiin rahaa säästäen, joten maalit ja materiaalit ei aivan vastannut odotuksia. Yksi rasittava sivuvaikutus näistä teetetyistä huonekaluista, on hajut, jotka tulee noista "maaleista" ja lakoista mitä käyttävät. esimerkiksi sänky, pöytä ja lipasto on värjätty tummaksi sellasella mössöllä, joka on sekotettu mm. hiilestä ja jostain kamalan hajusesta mistä lie. Eli kun pintaa pyyhkii pesuaineella, väri lähtee ikävästi. Mutta turhautuminen ei liioin auta, joten täytyy vaan koittaa tuulettaa kotia.

Turhautumista aiheuttaa välillä myös tekemisen puute. Kevinin kanssa kahdestaan on vaikea lähteä juuri muualle kuin klubeille. Täällä pyörii kyllä monenlaisia äiti-lapsi piirejä, mutta  yleensä ne on juuri päiväuniaikaan. Maanantaina mennään katsomaan yhtä taapero-vanhempi -ryhmää, jos se olisi sellanen missä voisi alkaa käymään. Siellä on ainakin ohjattuja aktiviteetteja, toki ilmaista ei sekään ole.

Muuten täällä mennään päivästä toiseen normaaleissa rutiineissa: ihmetellään mitä sitä söisi aamulla, lounaalla, päivällisellä ja illalla (varsinkin mitä Kevin söisi), kuka jaksaa mennä kauppaan ja minne sitä oikeen menis ettei koko päivä menisi sisällä pyöriessä. Kevinin syömisistä puheenollen, pojalla on ruokahalu kasvanut ilmeisesti, mutta sopivia ruokia on tosi vaikee keksiä kun tyyppi ei syö puuroa, laipää, muroja vain silloin tällöin, jugurttia vain tiettyä ja tietysti niistäkin sitä kaikkein kalleinta (kun kunnon jugurttia ei halvalla saa), kananmunat (valkuainen) menee joskus keitettynä. Kuitenkin kun Kevin herää, ottaa mua kädestä ja kiskoo keittiöön. Nyt on oppinu sanomaan "uokaa" ja viime viikolla kun meillä oli selkeesti makaronilaatikkoviikko, sitä piti saada aamusta alkaen. Ja saattoi syödä kolmesti päivässä makaronilaatikkoa. Tänään tein kaalilaatikkoa ja koska oli samassa vuoassa kun makaronilaatikko, luuli tietenkin sisällönkin olevan sitä samaa. Suostui syömään vasta kun otettiin leikit mukaan. Eli, todella haastavaa keksiä ruokia kun joukossa on pienimuotoinen kranttuli. varsinkin aamu-, väli-, ja iltapalat tuottaa haasteita. Toki hyvä että "kunnon"ruoka maistuu, mutta on siis edelleen varsin valikoiva.

Juhalla on pitänyt kiireitä työn parissa. Alkuvuosi teettää paljon hommia ja kun on uusi hommassa niin on paljon perehdyttävää. Mutta hyvin se on hommansa vetänyt, vaikka vapaapäivätkin menee melkeen jonku työjutun hoitamisessa. Jospa se helpottaisi tässä muutaman kuukauden kuluttua. Viikon päästä lähdetään työmatkalle Nepaliin. Siellä on luvassa koulutusta, johon molemmat osallistutaan. Kiva sinänsä päästä vähän muihin maisemiin taas, vaikka onhan se työlästäkin kaikkineen pakkaamisineen ja lentoineen. Nepalissa on kuulemma kylmä, että taas villapaidat ja pipot esiin.

Kuvia saatetaan saada lähipäivinä... jos muistan. 

Joulurauhaa!

Ihana joulu alkaa olemaan takanapäin ja seuraavaa joulua voi alkaa jo suunnittelemaan. Saataiskohan jopa vieraita tänne vai mentäskö viettämään sitä jonnekin muualle? Täytyy kyllä sanoa, että oli ihana joulu ja jopa ihan joulutuntumaakin saatiin joulusaunasta, kinkusta, laatikoista ja riisipuurosta luumusoppineen.

16.12 vietettiin Juhan synttäreitä. Vieraina oli lähipiiri, eli Sussu, Adam, Vera ja Casta, sekä Madeleine ja Sofia.

Popcornit maistuu parhaiten lattialla

Kevin napsii mustikoita kakun päältä...

Ja sankari kakkuineen ja pullineen :)

Ennen joulua käytiin vielä häissä.

Kepsukan paita ei oikein pysyny housuissa ku vauhtia oli enemmän kuin olis häissä tarvinnut olla.

Pitihän sitä sari kietoa päälle. Paikalliset naiset ainakin tykkäävät kun valkosella naisella on sari, ja olihan se aika miellyttävä päälläkin. Suurin huoli oli, että hakaneulat irtoo kun Kevin pyörii sylissä, mutta vielä kotiin tultuakin oli kuosissaan.

Sitten vihdoin joulutunnelmiin...

Vietettiin jouluaatto Soriloiden kanssa. Aamupäivä meni jouluruokia valmistellessa. Tein eksoottisemman version bataattilaatikosta, korvaamalla kerman (joka täällä niin kallista) kookosmaidolla. Lisäksi leivoin karjalanpiirakat, tein salaatin ja omenapaistoksen. Porkkanalaatikon tein jo aatonaattona, jotta ehdittiin kaikki tehdä. Keittiöstä ajeltiin suoraan joulusaunaan Nordic Clubille. Se oli mukava kokemus ja Kevinkin tykkäsi kovasti saunoa, vaikka edellisestä kerrasta on jo aika paljon aikaa. Kuudelta syötiin jouluateria. Sorilat olivat hoidelleet kinkun pöytään ja kylkeen saatiin vielä Turun sinaappia :) Laulettiin ja leikittiin, avattiin lahjoja ja syötiin taas... Illalla katsottiin vielä elokuva ja sitten olikin aika hipsiä kotia kohti.

Joulupyhät ollaan oltu kotona, käyty leikkimässä kavereilla, tehty vähän ostoksia ja tänään tehtiin lounasta meillä erään perheen kanssa, joihin ollaan täällä tutustuttu. Kyllä se vaan on tärkeää, että on ystäviä ympärillä. Jos ei ole vanhoja, niin on tehtävä uusia. Onneksi meitä on nyt siunattu näilläkin.

Tuntuu, että ilmakin kylmeni yllättäin ja sisällä varsinkin saa olla villasukkaa ja tossua ja pari kerrosta paitoja päällä, että tarkenee. Teetäkin menee aiempaa enemmän :) Tämähän on tieysti kivaa, saa pitää välillä eri vaatteita. Kesä tulee olemaan niin kuuma, että otetaan nyt ilo irti tästä raikkaudesta.

Pienenä aina kaikki kysyi mitä sain joululahjaksi. Kirjekavereillekin puhumattakaan päiväkirjasta, piti listata jokainen lahja karkkirasioita myöten. (luin niitä jokunen aika sitten vanhempieni luona ja hohhoijaa...) Enää kukaan ei juurikaan kysele lahjoistani, mutta voisinpa silti mainita muutaman. Sain nimittäin niin kivoja lahjoja, joihin kuului mm. DG aurinkolasit, LaCosten hajuvesi ja ihka aidot helmet.
Kevin sai mm. kitaran (no ei nyt ihan oikeaa vielä) ja legosafarin, joka tuotiin suomesta. Lisäksi posteljooni toi Fazerin tummia konvehteja ja muuta mukavaa. Kyllä joulu vaan on kiva!

Lapset omassa päydässään

Ja aikuiset omassaan

Pianisi ja pikkuoppilaat

Tuiki tuiki tähtönen... 

ja aplodit esiintyjille!

Lahjojen avaaminen sujui tänä jouluna jo huomattavasti viimejoulua paremmin :)

Kitaran viritystä...

Huuruista ikkunaa ihmeteltiin 

Uusi Tomi traktori viihdyttää pienimpiä.

Kaverukset 

Legosafari

Tämä on yksi parhaita tekemisiä yksveelle... Siis hänen mielestään. Kiva oli saada taas vähän uusia lastenelokuvia. Joulunahan saa löhöillä. Kevin kiittää!

Yökkärit ja reiskat, niistä on pikkutonttu tehty.