Tämä työreissu on ollut hieman erilainen kuin muut tähänastiset reissut. Matkalla Mwanzasta Taboraan autosta puhkesi rengas. Se ei ollutkaan mikään ihan pieni rengasrikko, vaan rengas oli repeytynyt ihan kunnolla. Emme tiedä yhtään missä vaiheessa se oli puhjennut, koska tie oli niin huono, että koko auto helisi ja kolisi niin ettei kuultu mitään. Meillä oli eräs mies kyydissä ja hyvällä yhteistyöllä rengas saatiin nopeasti vaihdettua. Taborassa oltiin yö ja seuraavana aamuna jatkettiin matkaa. Ennen sitä piti käydä kuitenkin ostamassa uusi vararengas ja paikkaamassa vaihtamamme rengas. Seuraava kohde oli Katumba. Tie sinne oli ihan kamala ja kolmen sadan kilometrin matkaa ajettiin kuusi tuntia ja se oli aika nopeasti se. Katumba on noin kolmekymmentä vuotta sitten ollut pakolaisleiri, joka nyttemmin on pääosin Burundilaisista muodostuva kylä. Burundilaiset ovat rakentaneet valtavan kirkon, johon mahtuu noin 7000 jäsentä. Se todella oli suurin helluntaikirkko, jonka olen ikinä nähnyt.
Saapuessamme perille, meitä odotti vastaanottokomitea pastoreineen kaikkineen. Välipalana oli sellaiset viiden sentin paksuiset leipäviipaleet, riisiä ja kanaa. Sitten oli vielä iltakokous, jossa meidätkin esiteltiin. Sen jälkeen vielä illallinen – taas riisiä, papuja ja kanaa. Siinä vaiheessa alettiin kaikki olla jo aika poikki pitkästä päivästä. Majoituttiin eräälle koululle, mutta sitä ennen käytiin vielä rehtorin kotona, jonne oli katettu ruoat pöytään. Oli vähän noloa sanoa, että oltiin juuri syöty kirkolla. Onneksi meidän lisäksi mukana oli neljä paikallista ystävää. Sitten vihdoin päästiin majapaikkaamme. Koululla oli joku asuntola, jossa oli vain nitisevät kerrossängyt ja ohuet lakanat kylmää yötä varten. Lisäksi huoneessa vilisi valtavasti pikku torakoita, joita sai talloa minkä ehti. Päätettiin pystyttää huoneeseen teltta, puhaltaa ilmapatja ja paeta torakoita. Onneksi olimme osanneet vähän varautua ja ottaa nämä plus lakanat mukaan. Pesuja varten meille tuotiin lämmintä vettä ämpäreillä ja koska se oli suorastaan kuumaa, ammensimme kylmää vettä joukkoon kaivosta. Siinä sitä sitten äyskäröitiin käsillä vettä ja suihkut otettiin ja hiuksetkin pestiin. Ensimmäinen yö paleltiin, mutta siitä viisastuneena tajusimme pukea seuraaviksi öiksi enemmän päälle.
Sunnuntaina oli uuden pastorin virkaanastumistilaisuus, johon saapui itse piispakin. Häntä mentiin vastaan kahdeksan auton saattueella, torvien pauhatessa ja kankaiden liehuessa auton konepelleillä. Itse tilaisuus oli ulkona ja kesti vaatimattomat seitsemän tuntia Burundilaiseen tyyliin. Siellä pidettiin puheita, kuorot lauloi ja lahjoja jaettiin. Neljännen tunnin jälkeen alkoi vähän missionarin olo käymään levottomaksi, kun ei oikein ymmärtänyt kuin sanan sieltä, toisen täältä. Juha kyllä yllättävän hyvin oli perillä tapahtumista. Tietenkin oltiin siellä eturivissä muiden pukumiesten kanssa.
Maanantaina oli nuorisokeskuksen avajaiset jotka alkoivat vain kolme tuntia ”myöhässä”. Siinä odotellessa tehtiin taas perinteinen vesipullomölkky ja se sai valtavan suosion. Siellä oli vain vaikeampi löytää tyhjiä vesipulloja ja jouduttiin ostamaan ne pienestä kioskista. Lapset tulivat usein pyytämään meiltä tyhjiä pulloja ja oikein tappelivat niistä. Ilmeisesti lapset myyvät ne tai sitten täyttävät ne vedellä tai muulla nesteellä ja käyttävät uudelleen. Joka tapauksessa tilaisuudessa jaetut vesipullot pyydettiin palauttamaan tätä uutta peliä varten. J
Nuorisokeskus oli hieno ja tse tilaisuus ihan mukava. Siellä kuultiin taas kuoroja ja puheita. Myös Juha pääsi pitämään puheen. Joutuipa Eppukin jotain sanomaan, kuten yleensä tapana on. Lavalla istuttiin taas, missäs muuallakaan? Ilmeisesti valkoihoisia ei nähdä Katumbassa liian usein, sillä meitä kohdeltiin niin kovin ystävällisesti, kuin olisimme jotain kuninkaallisia vähintään. Piti istua välillä, ettei jalat väsyisi liikaa tai muuten rasituttaisi lapsista, jotka ympäröi meidät jatkuvasti. Yleensä täällä ollaan totuttu, että lapset saattavat tuijottaa tai huudella msungua, mutta tuolla ne todella tuijottivat, eikä vain lapset vaan myös aikuiset, etenkin naiset! Välillä oli vähän hämmentävää kun lauma lapsia ja naisia seisoi vieressä ja vain tuijotti.
Kolme päivää saatiin nauttia Swahiliruokia – ja tapoja. Aamupalasta illalliseen syötiin riisiä, papuja, kanaa, perunaa ja banaaneja. Toki sitä paksua leipää saatiin kanssa välillä ja ylimakeaa teetä. Usein vesi maistui savulle, koska se keitetään avotulella. Kohteliaasti syötiin kaikkea mitä tarjottiin, vaikka ei ne aina suurinta herkkua ollut ;)
Paljon uusia kokemuksia ja elämyksiä saatiin taas reppuun. Katumbasta ajeltiin Kigomaan, jossa nyt ollaan. Mukana tuli kolme paikallista, joista yhdellä oli aika pahaa matkapahoinvointia, joten pysähdeltiin tasaiseen tahtiin. Meillä sattui olemaan mukana matkapahoinvointilääkettä, joka taisi vähän helpottaa. Tie oli taas ihan kamala, etten yhtään ihmettele jos siinä huono olo tuli. Tie pölisi niin, että auto on nyt kivassa pölyssä sisältäkin. Leirielämän jälkeen oli mukava tulla hienoon hotelliin järven rannalle ja nauttia vaiheeksi vaikka kalaa. Ensimmäisenä päivänä kierrettiin luokissa esittäytymässä ja ehtipä koordinaattori jo ilmoittaa nuorille, että lauantaina me pidetään sitten seminaari terveys asioista. Meille hän ei maininnut siitä mitään. Oli vain puhe, että esittelemme pari uutta peliä silloin. Ei kai siinä auta sitten kun valmistella seminaari lauantaiksi. Ajattelimme kyllä heittää pallon kuulijoille, kun ei tässä oikein ehdi mitään ihmeempiä valmistelemaan, kysellään ja vastaillaan puolin ja toisin.
Kuvia tulee kun paremmat nettiyhteydet saadaan...
