Aika vierii ja kuukaudet vaihtuu. Aatella teilläkin siellä Suomessa suvi suloinen. Välillä kun miettii niitä valoisia iltoja, niin tulee pienenpieni kaipaus sinne, mutta sitten kun lukee fb päivityksistä kuinka siellä kelit viilenee ja suunnilleen taas räntää sataa, niin se Suomi-ikävä onkin jo tiessään!
Viime reissun jälkeen oltiin muutama viikko kotosalla ja koitettiin puuhailla mahdollisimman paljon Mwanzan nuorisokeskuksen parissa. Järjestettiin mm. workshop-päivä nk:lle , johon saatiin yhteistyökumppaniksi muutama vammaisjärjestö ja ympäristöjärjestö. Workshoppeina meillä oli maalausta( lähinnä opetusta ja tutustumista), puutöitä (tarkoitus oli valmistaa mölkkyjä, mutta osaanottajamäärä oli liian suuri siihen), ympäristöpaja, käsityöpaja, jossa valmistettiin korvakoruja, sekä vammaispaja, jossa opetettiin mm. viittomakieltä. Nuoria oli paljon ja sen vuoksi alkuperäinen suunnitelma ei ihan toiminut, vaan se muokkautui siinä päivän kuluessa. Päivä oli kuitenkin suhteellisen onnistunut ja hyvä ponnahduslauta tuleville toiminnoille, joita koitetaan nyt kovasti saada alkamaan.
Tosiaan 13.5 startattiin taas uudelle kiertueelle. Matkalaukut pakattiin viiden viikon reissua varten. Viskattiimpa sinne takakonttiin vähän urheiluvälineitäkin, jotta ei mee pelkäksi autossa istumiseksi ja lihomiseksi tämä touhu ;) Teille, jotka olette yhtään kartalla, reittimme on kulkenut tähän mennessä Shinyangan, Singidan, Arushan, Tangan, Zanzibarin ja Pemban kautta tänne Dariin, jossa ollaan muutama päivä ja taas jatketaan Mtwaraan, Ruahaan ja vihdoin kotiin Mwanzaan. Olemme tutustuneet nuorisokeskuksien toimintoihin ja palaveeranneet niiden kehityksestä. Jokaisella keskuksella on omat vahvuutensa ja on hienoa nähdä keskuksia, jotka toimivat hyvin. Meillä on paljon tuliaisia Mwanzan keskukselle vietäväksi.
Juha opettaa nuorisolle mölkyn sääntöjä.
Eppu antaa uusia ideoita ompelukurssilaisille. Piirretään ensin kaavat ja katsotaan mitä tulee.
Ompeluluokka
Laukku tuli. Tekivät ensin paperista koeversion.
Jokaisella keskuksella pelataan jalkapalloa ja verkkopalloa, joten esittelimme uuden mukavan pelin, Ultimaten. Eivät olleet monet frisbeetä koskaan nähneetkään, mutta kovasti tykkäsivät uudesta lajista.
Luokkahuoneesta
Zanzibarilla vietetyn viikon majailimme Ilmakankaan mahtavan perheen luona. Mukava oli tutustua paremmin kolleegoihin ja tehä kaikenlaista mukavaa yhdessä. Paljon saatiin viikkoon mahtumaan ja vähän päivetystä kasvoillekin hankkimaan. Jääkaapista löyty aina tarpeita erilaisia herkkuja varten ja lasten suusta se totuus taisi taas tulla kun herkkupepuiksi meitä aikuisia nimittivät ;) On tää vaan aika mahtava työ kun työkeikkojen välissä pääsee tekemään ja näkemään yhtä sun toista.
Uusi Prado, eli Urpo (kavereiden kesken Upi vaan, Laurin eli Laten seuraaja) on vienyt meitä lähes moitteettomasti eteenpäin, jopa niillä heikkokuntoisilla teillä, joilla kiinalaiset vasta möyrivät alustaa tulevalle asfaltille. Rukouksen voimalla mentiin eteenpäin kun kaikki kolme karttaa näyttävät erilaisilta, eikä tienviittoja ole mailla eikä halmeilla. Kartanlukijan suurin haaste on lukea karttaa, koska unohtuu yksinkertaisesti katselemaan kaikkea muuta kuin itse karttaa. Kartanlukija on kuitenkin löytänyt omat kykynsä johtajana ja harhaanjohtaa suurella itsevarmuudella ja todennäköisyydellä. Onneksi uudessa autossamme on kompassi, joka sentään näyttää mihin suuntaan olisi pitänyt mennä. Kuski oppikin ennen pitkää luottamaan enemmän kompassiin kuin karttaan (tai kartanlukijaan). Nuoresta iästä huolimatta (78,000km) Upi sai ansaitun työkykyä ylläpitävän kuntoutuksen arvostetussa palvelulaitoksessa, Toyotan merkkiliikkeessä.
Darin suurkaupungissa kohtaa sitten toisenlaisia haasteita, kuten aamuruuhka. Kiireisimmät (esim. me) koukkaavat holtittomasti jalkakäytäville ja tienpientareitten kautta ruuhkassa seisovien autojonojen ohi. Siinä voi parhaillaan säästää jopa minuutteja. Mietippä omalle kohalle enskerralla ku tönötät ruuhkassa, että oisko syytä ohitella jalkakäytävän kautta? Jos ne pyöräilijät ja jalankulkijat huolettavat, niin kyllä ne isommalle tilaa antaa.
Yhen sortin viheltäjiä on nuo maantiepoliisit. Niillä tuntuu aina olevan luppoaikaa sen verran, että rahaa ehtii pyytelemään. Jonku englannin kurssin ne on täytynyt käydä kun kaikki osaa sanoa ” give me my money”? Tykkää ne joskus liftailla kyytiinkin kun se on niin halpa tapa matkustaa. Kaikkea sitä täällä näkee ja kokee. Ette arvaakkaan! J
Kyllä niin kovasti nautitaan tästä elämän hetkestä, joka on niin rikastuttavaa monella tavalla. Kieltä olisi kova halu oppia. Ollaankin otettu joitakin kielitunteja ja itse koitetaan opiskella mm. automatkoilla niin että ”joutilaana” oleva opettaa ja kyselee. Swahilin kieli ei onneksi ole niitä maailman vaikeimpia ja aika nopeasti sen alkaa hahmottamaan kun perusasiat hallitsee. Välillä monen tunnin automatkalla ei vaan malta tehdä mitään kun ohitellaan mm. valtavan kauniita auringonkukkapeltoja, joiden sekaan eppu haluaisi juosta ottamaan kuvia. Ihastusta ja ihmetystä herättävät myös keltaset tonikat teiden varsilla, joissa myydään (mitä ilmeisemmin) auringonkukkaöljyä, nyt jo kuivuneet maissipellot, liftarit (usein koululaisia), pikku karjapainemet, kurpitsakauppiaat, appelsiinipuut vihreitä appelsiineja pullollaan, pikku kylät savimajoineen ja resupekkoineen, sekä naiset kaivoilla vettä hakemassa. Niitä ohikiitäviä hetkiä on niin paljon, jotka yhä vaan ihmetyttää ja herättää niin monta kysymystä mieleen. Voi kun toivoisin, ettäjokaineni pääsisi näkemään omin silmin kuinka erilaista elämää voikaan ihminen elää. Niin monta löyhää ja kurjaa, mutta silti kaikki niin tärkeitä ja Jumalalle rakkaita.
Eppu sai jo hyvissä ajoin synttärilaulut Spur ravintolasta, kun kyseisellä ravintolalla on tapana huomioida synttärisankarit onnittelulauluin, sädetikuin ja ilmapalloin. Eppu oli tietenkin otettu moisesta huomiosta ;) Juha hommas vielä pedikyyrinkin vaimolleen ja jalat tuli hoidettua samalla kun hieromatuoli hieroi mukavasti selkää.
Ja matka jatkuu….
